Hyppää sisältöön

Kymmenen kylän Vuolijoki

Vuolijoen kymmenen kylää sijaitsee Oulujärven länsirannalla. Palvelut keskittyvät alueen kahteen päätaajamaan. Kymmenen kylän Vuolijoen alueelle on tyypillistä aktiivinen ja virkeä kylätoiminta. Kylien välinen yhteistyö toimii monissa eri hankkeissa ja tapahtumissa. Jokaisella kylällä on toimiva metsästysseura ja mm. alueen hirvijahtia seurataan  eri lähteistä mielenkiinnolla. Liikkumiseen ja urheiluun liittyvät harrastukset ovat myös suosittuja, näistä ampumaurheilu nostaa suosiotaan tasaiseen tahtiin.

Kylät ovat levittäytyneet Oulujärven rantamaille. Oulujärvi tarjoaa hyvät puitteet veneilyyn, kelkkailuun ja kalastukseen. Kevättalvisin ison järven jäällä on tilaa hiihtää, luistella ja potkukelkkailla. Monesti siellä onkin lentokelit! Metsät ja suot tarjoavat monipuolisesti sieniä, marjoja ja muita metsänantimia.

Vuottolahden retkiluistelurata

Talvella 2020 alkunsa saanut Vuottolahden retkiluistelurata on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta ja on tällä hetkellä muodostunut erittäin suosituksi talviliikuntapaikaksi. SFC-Kohtauspaikan kahvio ja tulipaikat palvelee retkiluistelijoita viikonloppuisin. Retkiluisteluradan metsäreitti on kerännyt paljon kiitosta luistelijoilta.

Önkkörin retkeilyalue ja lintutorni

Önkkörin lintutornilta pääsee tutustumaan Kajaanin melontareittiin Önkkörin-Käkisaaren-Vuolijoen vesistöalueilla. Retkeilyalue laajenee Ojanperän rannan kunnostushankkeen myötä aina Onnelan matkailumaatilalle saakka. Taukopaikkojen lyhyet välimatkat soveltuvat hyvin aloittavalle melojalle ja sup-lautailijoille. Kesällä 2022 retkeilyalueen palveluja kehitetään rakentamalla Önkkörin lintutornille melontalaiturit, onkilaitureiden penkit ja pöydät, sekä grillikota, wc ja liiteri. Ojanperän rannalla ruopataan rantaa, rakennetaan pukukopit, wc ja grillikota.

Sylvin ja Urhon latu

Önkkörin kanavan kautta kulkee talvisin Sylvin ja Urhon n. 15 km pitkä latu Vuolijoen koululta Rauhaniemen, Kalmonsaaren, Käkisaaren Lökölän tuvan, Önkkörin kanavan läpi ja lintutornin kautta Ojanperän rantaan ja sieltä aina Onnelan matkailumaatilalle saakka. Katso lähtö- ja taukopaikkojen osoitteet Sylvin ja Urhon sivuilta.

Tamppaa Talaskangas ja Otanmäen retkeilypolku

Talaskankaan vaellusreitti halkoo ikimetsän läpi ja soveltuu myös perheen pienempien sulan maan vaelluskohteeksi. Tamppaa Talaskangas talvisin. Kokeile myös hiihtovaellusta reitillä. Otanmäen retkeilypolku yhtyy Talaskankaan reitistöön Jyleikön kankaan kääntöpaikalla. Aikaisemmin retkeilypolku on yhdistänyt Otanmäen lintuvesialtaan ja Talaskankaan reitin, mutta tänä päivänä reitille pääsee vain Kokkolantieltä hieman Otanmäen taajama-alueen risteyksen jälkeen Kokkolan suunnassa.

Otanmäki

Otanmäen koulu – päiväkoti, urheilutalo ja kirjasto tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia myös vapaa-ajan viettoon. Urheilutalon yhteydessä oleva maauimala on avoinna kesäisin. Otanmäestä löytyy myös koirapuisto ja vuokraviljelypalstat. Otanmäen hammaslääkäri toimii koulun yhteydessä.

Vapaa-ajan palveluita tarjoavat Otanmäen-Vuolijoen seuraunioni, Otanmäen metsästysseura ry ampumaratoineen sekä Otanmäen kyläyhdistys. Käyntikohteita ovat Talaskankaan retkeilyalue ja Otanmäen lintuvesiallas. Škoda Transtech Otanmäen kiskokalustotehdas on koko kymmenen kylän Vuolijoen alueen suurin työllistäjä.

Vuolijoen kirkonkylä

Maaseutumaisella Vuolijoen kirkonkylällä toimii päiväkoti, esikoulu ja perusopetukset luokat 1-6. Vuolijoen terveystalo sijaitsee harmaakivikirkon läheisyydessä. Käyntikohteena on Talonpoikaismuseoalue Riihipiha ja harmaakivikirkko.

Vapaa-ajan palveluita tarjoavat Vuolijoen metsästysseura, Vuolijoen ampumaurheilijat, Vuolijoen maaseutuyhdistys, ja erilaiset liikuntaryhmät. Kyläläisten olohuone on Pankkitalolla.

Muut alueen kylät

Ounaksen kylällä toimii aktiivinen kyläyhdistys, joka ylläpitää Kukkoniemen uimarannan yhteydessä olevaa kotaa ja tanssilavaa. Seurat kokoontuvat Ounastuvalla ja Vuolijoen aluelautakunta tukee kyläladun aukipitoa.

Kosken kylällä toimii erilaisia harrasteryhmiä Koskikartanossa, joka samalla toimii kokous- ja juhlapaikkana. Kyläyhdistys ylläpitää kylälatua yhteistyössä Vuolijoen aluelautakunnan kanssa.

Vuottolahden kylällä toimii aktiivinen Vuottolahden nuorisoseura, joka samalla hoitaa myös kyläyhdistyksen tehtäväkentän. Vuottolahden nuorisoseuran talolla järjestetään iltamia ja pihapiirissä toimii myös metsästysseuran lihan käsittelytilat. Nuorisoseura osallistuu yhteistyössä yrittäjien kanssa retkiluisteluradan toteutukseen talvisin. Yhteistyötä tukee myös Vuolijoen aluelautakunta.

Kytökoski-Saaresmäki kylät ovat yhdistyneet aikojen saatossa. Kyläyhdistykset ylläpitää pientä kylämuseota.

Kuusirannan kylällä metsästysseura toimii samalla myös kyläyhdistyksenä. Seuralla on Kuusirannan venesataman yhteydessä kokoontumistilat ja lihankäsittelyhalli ja grillikota.

Käkilahden kylällä on Vuolijoen aluelautakunnan ja muiden yhteistyötahojen toteuttama Önkkörin retkeilyalue lintutorneineen. Kyläyhdistyksen ja Käkisaaren Erän yhteiskäytössä on Lököläntupa kokoustiloineen. Käkisaaren Erä ylläpitää Piippolanniemen saunaa, tanssilavaa ja kahta aittaa.

Ojanperän kylällä on kyläseuran ylläpitämä uimaranta rakennuksineen.

Palvelukartat