Kajaanin kaupunki on varautunut sähkökatkoihin
Sähköpulassa sähkön tuotanto ja tuonti eivät riitä kattamaan sähkön kulutusta. Kantaverkkoyhtiö Fingrid vastaa koko Suomen sähköjärjestelmän tasapainosta. Paikalliset jakeluverkkoyhtiöt, kuten Kajave, toimivat Fingridin ohjeiden mukaan. Kajave voi joutua rajoittamaan sähkön jakelua hallitusti omilla toiminta-alueillaan.
Kajaanin kaupungin eri toimialat ja liikelaitokset ovat varautuneet ja harjoitelleet mahdollisten sähkökatkojen varalta. Varautumisen tarkoituksena on taata mahdollisimman sujuva palvelutuotanto myös sähkökatkosten aikana. Toteutuessaan sähkökatkoilla voi kuitenkin olla vaikutuksia Kajaanin kaupungin toimintaan ja osaa palveluista voidaan joutua rajoittamaan tai sulkemaan.
Jokaisen on myös varauduttava siihen, että sähköstä voi olla ajoittain pulaa. Sähkökatkojen riskiä pienennetään kiinnittämällä huomiota omiin sähkönkäyttötapoihin ja -ajankohtaan.
Seuraa tiedotusta ja pidä omat tietosi ajan tasalla
Viranomaisten ja median tiedottamista on hyvä seurata omatoimisesti. Yllättävä sähkökatko voi tulla pikavauhdilla kehittyneen sähköpulan takia, mutta myös esimerkiksi myrskyn seurauksena.
Huolehdi, että saat Kajaven ja Kajaanin Veden häiriötiedotteet puhelimeesi tilaamalla ilmoitukset mahdollisista keskeytyksistä.
- Kajaanin kaupunki julkaisee tiedotteet verkkosivuillaan kajaani.fi/energia, Fingridin ja Kajaven ilmoittaessa kiristyneestä sähköpulasta. Lisäksi tiedotamme Kajaanin kaupungin sosiaalisen median kanavilla.
- Paikallinen sähköverkkoyhtiö Kajave tiedottaa sähkökatkoista omilla verkkosivuillaan (kajave.fi).
- Kantaverkko Fingrid tiedottaa sähkökatkoista valtakunnan tasolla verkkosivuillaan fingrid.fi.