Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

Miten hillitä energian kulutusta Kajaanin kaupungin palvelutuotannossa? Kajaanin kaupunki on aloittanut energiansäästöohjelman valmistelun

Euroopan Unionin komission tavoite on vähentää tulevalla lämmityskaudella jäsenvaltioiden kuukausittaista sähkönkulutusta 10 prosenttia verrattuna viiden edeltävän vuoden vastaavaan aikaan sekä vähentää sähkönkulutusta kulutushuippujen aikana viidellä prosentilla. Jäsenvaltiot voivat itse päättää ne keinot, joilla sähkönkäyttöä vähennetään.

Lokakuussa alkoi kansallinen Astetta alemmas -energiansäästökampanja, joka kannustaa suomalaisia yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä säästämään energiaa. Käytännön energiansäästövinkkejä löytyy: https://www.astettaalemmas.fi/saastovinkit

Myös Kajaanin kaupunki on aloittanut oman energiansäästöohjelman valmistelun. Kajaanin kaupunki haluaa omalta osaltaan olla mukana energiansäästötoimenpiteissä ja kannustaa muitakin yhteisöjä sekä kotitalouksia mukaan säästötalkoisiin. Energian riittävyys kaikille tulevana talvena ja alhaisemmat sähköenergiakustannukset toimivat hyvänä kannustimena, sanoo tekninen johtaja Jussi Heikkinen.

Kajaanin kaupunki kertoo energiansäästöohjelman mukaisista toimenpiteistä työn edetessä.

Tunnetko 72 tunnin varautumissuosituksen?

72 tuntia on viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille.

Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.

Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.

Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin. (Lähde: https://72tuntia.fi)

Katso lisätietoja:
www.spek.fi
https://72tuntia.fi
www.huoltovarmuuskeskus.fi

Lisätietoja Jussi Heikkinen tekninen johtaja, p. 040 6783 246 | jussi.heikkinen@kajaani.fi