Hyppää sisältöön
Joukko nuoria kävelee syksyisessä puistossa

Tarinoita Kajaanin aikavyöhykkeeltä

Tutustu kajaanilaiseen elämään asukkaiden tarinoiden kautta. Työelämän lisäksi jää aikaa harrastaa sekä nauttia vapaa-ajasta ja perheestä. Täällä ehdit kasvattaa juuret!

Asukastarina Kajaanissa ehtii keskittyä olennaiseen

Ollis on aktiivinen toimija monessa yrityksessä, joita kaikkia yhdistää Kajaani. Kompaktissa kaupungissa ehtii keskittyä olennaiseen, ja aktiiviset verkostot toivottavat uudet tulokkaat tervetulleiksi.

Yrittäjän arjen ja perhe-elämän yhdistämistä on tukenut myös kajaanilaisen arjen helppous.

Tutustu aktiivisen Olliksen tarinaan

Asukastarina Kajaanissa lapset saavat kasvaa rauhassa

Janitan ajatus paluumuutosta kypsyi ensimmäisen lapsen myötä. Siirtyminen pääkaupunkiseudulta Kajaaniin rauhan, kiireettömyyden ja helpon arjen keskelle alkoi tuntua hyvältä. Kajaani on turvallinen kaupunki, jossa lapset saavat kasvaa rauhassa paineilta. Kajaanissa myös Janitan perheen harrastuksiin on paremmat mahdollisuudet ja arkena ehtii tehdä niitä asioita, jotka ovat itselle oikeasti tärkeitä.

Tutustu kajaanilaisen paluumuuttajan tarinaan

ASUKASTARINA Inhimillinen ote elämään ja työhön – Kajaanissa on helppo hengittää

Toni on työnsä puolesta matkustanut paljon ympäri maailmaa, mutta koti on pysynyt Kajaanissa ennen kaikkea kaupungin turvallisuuden ja mukavuuden vuoksi. Kajaani on hyvä paikka kasvattaa lapsia: luokkakoot ovat pienempiä, kaikki palvelut tiiviisti lähellä ja muutenkin elämässä on inhimillinen ote. Työn ja perhe-elämän yhdistäminen on Kajaanissa luontevaa, ja arkeen on helppo sisällyttää urheilua ja hyvinvointia tuovia asioita.

Lue miksi Kajaani on ihanteellinen paikka yritykselle ja seikkailijalle

Asukastarina Kajaanista löytyy kaikki, mitä tarvitaan hyvään arkeen!

Lyhyet välimatkat ja monipuoliset palvelut ovat auttaneet työn ja perheen yhdistämisessä. Aktiivinen perhe liikkuu paljon ja on tärkeää, ettei aikaa ei kulu siirtymisiin, vaan vapaa-ajalla ehtii myös harrastaa ja viettää aikaa perheen kanssa.

Tutustu aktiivisen perheen elämään Kajaanissa