Hyppää sisältöön

Vammaisneuvosto

Kuntalain mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi on kunnan asetettava vammaisneuvosto. Se ei ole kuitenkaan kunnan varsinainen toimielin.

Kajaanin vammaisneuvosto on kaupungin ja sen alueella toimivien vammaisjärjestöjen ja yhteisöjen yhteistyöelin, jonka kautta asukkailla on mahdollisuus vaikuttaa kaupungin toimintaan. Neuvoston tehtävänä on etsiä esteettömiä, yhdenvertaisia ja kestäviä ratkaisuja kaupunkimme suunnitteluun mm. olemalla mukana eri tilojen suunnittelu-, valmistelu- ja kehittämisvaiheessa sekä antaa eri toimijoille lausuntoja kannanottoja.

Neuvoston puheenjohtajana toimii Kaija Patronen ja varapuheenjohtajana Jorma Väyrynen. Neuvoston sihteerinä toimii kaupungin viestintäsihteeri

Kajaanin vammaisneuvoston jäsenet 2017 – 2021

Jäsen VarajäsenOrganisaatio
Patronen Kaija, puheenjohtajaGrönlund Tuula
Väyrynen Jorma, varapuheenjohtajaHiltunen Jorma
Kananen HilkkaLeinonen Pirjo
Vilmi TaunoKarjalainen Tarja
Kemppainen AnjaMoilanen Jouko
Kaikkonen VesaMyllylä RailiKaupunginhallitus
Kauppinen JariKinnunen NiinaYmpäristötekninen toimiala
Juntunen UllaRautiainen MaaritKainuun Sote, vammaispalvelut
Varimo PerttiSuutari HannuKainuun Sote, luottamushenkilöt

Tiedusteluihin vastaa