Kajaanin kaupunki voi solmia markkinointitukisopimuksia vähintään SM-tason yksilöurheilijoiden ja ylimpien sarjatason joukkueiden kanssa. Markkinointitukihakemuksen voi tehdä urheilu- ja liikuntaseura tai järjestö. Tuki maksetaan hakijatahon kautta. Markkinointisopimuksessa sovitaan kaupungin näkyvyydestä ja/tai muusta vastikkeellisuudesta urheilijan tai joukkueen avulla. Markkinointitukea saavan urheilijan on edustettava kajaanilaista urheiluseuraa. Mikäli kajaanilainen urheilija täyttää markkinointituen ehdot, mutta Kajaanissa ei ole urheilijan tasolla kilpailevaa lajin seuraa, voidaan tuki myöntää näkyvyydeltään- ja menestykseltään ehdot täyttävälle, muuta kuin kajaanilaista seuraa edustavalle urheilijalle.
Ehdot ja myöntämisperusteet
Markkinointitukea urheiluun myönnetään käytettävän määrärahan puitteissa harkinnanvaraisesti ja sopimusperusteisesti.
Urheilun markkinointitukea koskee myös kaikkia avustuksia koskevat yleiset ehdot.
Urheilun markkinointituen myöntämisperusteet löytyvät tästä linkistä.
Hakeminen
Markkinointituki on haettavana läpi vuoden.
Urheilun markkinointitukea haetaan sähköisellä lomakkeella (linkki lomakkeeseen alla). Lomakkeen aikakatkaisu keskeyttää istunnon, jos lomake on käyttämättä yli 30 min. Tallennathan lomakkeen välillä Tallenna keskeneräisenä -painikkeella, mikäli täyttäminen kestää kauemmin.
Sähköisesti lähetetyn lomakkeen käsittelyä voit seurata kirjautumalla sähköisen asioinnin palveluun. Asiointipalvelusta voit myös tallentaa ja tulostaa hakemuksesi tiedot.
Jos hakemuksen täyttäminen sähköisesti ei ole mahdollista, voit täyttää tulostettavan urheilun markkinointitukihakemuksen (pdf) ja lähettää sen liitteineen sähköpostiin kajaani@kajaani.fi tai osoitteeseen:
Kajaani kaupunki/kirjaamo
Pohjolankatu 13
87100 Kajaani
Tukea saaneiden on annettava selvitys avustusten käytöstä seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä. Selvitys tehdään ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella.
Jos selvityksen täyttäminen sähköisesti ei ole mahdollista, voit täyttää tulostettavan selvityksen urheilun markkinoinnintuesta (pdf) ja lähettää sen kirjaamoon sähköpostiin kajaani@kajaani.fi tai osoitteeseen:
Kajaanin kaupunki/kirjaamo
Pohjolankatu 13
87100 Kajaani