-
Kajaanin lyseolle on myönnetty LUMA/STEAM-sertifikaatti
-
Kaukaveden kesä 2024
-
Osallisuus- ja hyvinvointijaoston 16.5.2024 kokouksen päätökset
-
Hotel Kajanus - sukupolvien klassikko jo vuodesta 1986
-
Pääkirjaston palautusluukku on avoinna silloin, kun kirjasto on kiinni
-
Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston 15.5.2024 kokouksen päätökset
-
Karaoke Laulajat -videoteos käsittelee musiikin tärkeyttä ja vaikutusta hyvinvoinnille
-
Liikuntapaikkojen kesän 2024 aukioloajat
-
Kaupunginhallituksen 14.5.2024 kokouksen päätökset
-
Kaukametsän salin ja Kainuun Musiikkiopiston tilojen esteettömyyttä parannetaan
-
Big Library Read -lukukampanja 9.–23.5.2024
-
Kajaanin Kauppatorin kupeessa kaksipäiväinen nykytaiteen minifestivaali 28.-29. kesäkuuta
-
Kesätyöseteli myönnettiin 589 nuorelle
-
Lukulemmikki tavattavissa kevään ajan
-
Koukkutien katutyömaalla vaikutuksia myös Heinisuontien ja Marjatanpolun liikenteeseen
-
Pohjoinen eKirjasto palvelee tuttuun tapaan vuoden loppuun saakka
-
Kaatuneitten muistopäivä Kajaanissa 19.5.2024
-
Liikettä kevääseen - ohjatut ulkotreenit
-
Kajaanin kaupungin sivistystoimialan palveluverkkoselvitys on valmistunut
-
Nälkämaan laulu ja siitä tehty video julkaistiin perjantaina 3.5.2024
4659
artikkelia