Hyppää sisältöön
Lasten jalkapallojoukkue juhlii valmentajan ympärillä

Harrastusmahdollisuudet ja liikuntaseurat

Harrastaminen Kajaanissa

Kajaani on vireä liikuntakaupunki. Kajaanilaisia liikuttaa noin 80 erilaista liikunta- ja urheiluseuraa. Liikuntalajeja ja liikkumismahdollisuuksia on kaiken ikäisille ja kilpaurheilua harrastaville.

Harrastukset antavat tekemistä, liikkumisen iloa, uusia taitoja, sosiaalisia kontakteja ja lisäävät itsetuntemusta. Harrastaminen yhdessä vanhempien/huoltajien kanssa on erinomaista yhteistä aikaa. Harrastamisen ei tarvitse aina olla ohjattua, yhteinen aika itsessään on merkityksellistä. Kajaanin kaupunki ja yhteistyökumppanit tarjoavat monipuolista liikunta- ja harrastustoimintaa lapsille, nuorille ja lapsiperheille periaatteella ”Jokaisella lapsella on mahdollisuus harrastamiseen.”

  • Kajaanin kouluissa järjestetään maksuttomia kerhoja oppilaille koulukohtaisesti, joko opettajien tai kolmannen sektorin toimesta. Kerhojen sisältö määräytyy koulukohtaisesti. Kouluilla järjestetään mm. askartelu-, liikunta-, kieli, läksy- ja kotitalouskerhoja.  Lisäksi muutamilla kouluilla toimii liikunnallisia välituntikerhoja.

    Kajaanin Seurakunta järjestää maksuttomia puuha-, kokki-, tanssi-, sähly- ja näytelmäkerhoja alakouluikäisille. Seurakunnan periaatteena on ollut tuoda kerhotoiminta lähelle lasten asuinalueita.

    Kajaanin kaupungin nuorisotiloissa on mahdollista osallistua maksuttomiin harrastustoimintoihin.
    Asuinalueiden lähiliikuntapaikat tarjoavat lapsille, nuorille sekä lapsiperheille omaehtoisen vapaa-ajan harrastamisen kodin läheisyyteen. Koulujen saleja on mahdollista varata perheliikuntavuoroiksi.

    Monille puistoalueille kuten Armeijanlaaksoon, Nakertajaan ja Lehtikankaalle on sijoitettu koreja frisbeegolfin harrastamiseen. Kaupunginlammen skeittiparkki on suosittu harrastuspaikka.

    Luontokaupunki Kajaani tarjoaa loistavat puitteet rantaongintaan ja pururadat mahdollistavat läpi vuoden monipuolisen liikkumisen niin kävellen kuin hiihtäenkin. Kaupunkilaisten toivomat kuntoportaat on rakennettu 2018 Kalkkisillan rinteeseen.