Hyppää sisältöön
Kainuun musiikkiopiston lastenkonsertin esiintyjiä

Yhteismusisointi

Yhteismusisointi on olennainen ja tärkeä osa musiikinopiskelua aivan opintojen alusta alkaen. Yhdessä soittaminen ja laulaminen on hauskaa ja tukee oman instrumentin hallintaa sekä kehittää musiikillista ilmaisua ja sosiaalisia taitoja.

Musiikkiopiston oppilaat voivat osallistua orkestereihin, kuoroihin, bändeihin sekä muihin yhtyeisiin ja kamarimusiikkikokoonpanoihin. Yhteismusiointi sisältyy kaikkien musiikkiopiston solististen soitto- ja lauluoppilaiden lukukausimaksuun.

Myös musiikkiopiston ulkopuolella tapahtuva yhteismusisointi (esim. koulun kuoro tai orkesteri) voidaan sisällyttää musiikkiopisto-opintoihin.

Kokoonpanot Kajaanissa

  • Kaukametsän kamariorkesteri muodostuu noin kahdestakymmenestä Kainuun musiikkiopiston jousisoitinoppilaasta ja -opettajasta. Orkesteri konsertoi innostuneesti ja ammattitaitoisesti ympäri vuoden vaihtuvien kapellimestareiden johdolla. Kamariorkesteri harjoittelee maanantaisin klo 17.00-20.00 musiikkiopiston Kouta-salissa. Orkesterin taiteellisena johtajana ja konserttimestarina toimii Minna Tuhkala. Tervetuloa nauttimaan kanssamme sykähdyttävistä konserttielämyksistä!

    Kainuun musiikkiopiston jousiorkestereiden toimintaa tukee Kaukametsän musiikki ry.

    Kaukametsän kamariorkesteri Facebookissa

  • Allegro-orkesteri koostuu jousisoittajista, jotka omaavat jo kokemusta yhtyesoitosta. Ohjelmisto koostuu klassisesta musiikista kevyempääkään unohtamatta. Allegro harjoittelee maanantaisin klo 15.15-16.45 musiikkiopiston Kouta-salissa. Orkesteria johtaa Mikko-Pekka Salo.

    Kainuun musiikkiopiston jousiorkestereiden toimintaa tukee Kaukametsän musiikki ry.

  • Leggiero-orkesterissa harjoitellaan orkesterisoiton alkeita. Kaikki nuotinlukua jo vähän taitavat jousisoittajat ovat tervetulleita mukaan! Orkesteri harjoittelee maanantaisin klo 16.45-17.45 kamarimusiikkiluokassa 215. Orkesteria johtaa Eeva-Leena Saari.

    Kainuun musiikkiopiston jousiorkestereiden toimintaa tukee Kaukametsän musiikki ry.

  • Kajaanin puhallinorkesteri harjoittelee keskiviikkoisin klo 18.30-20.30 Kaukametsän salissa. Orkesterissa soittaa Kainuun musiikkiopiston oppilaiden ja opettajien lisäksi myös muita kajaanilaisia puhallinsoitinten harrastajia. Orkesteria johtaa Ari Tamminen.

    Orkesterin taustayhteisönä toimii Kainuun puhallinmusiikin ystävät ry.

    Kajaanin puhallinorkesteri Facebookissa

  • Puolikuu harjoittelee keskiviikkoisin klo 17.00-18.00 Kaukametsän salissa. Orkesteria johtaa Riikka Pieviläinen. Puolikuuhun ovat tervetulleita myös aikuiset soittajat! Katso tästä video Puolikuun pihatreeneistä!

    PuhallinorkesteriPuolikuu harjoittelee ulkona

  • Kun Kaukametsän kamarikuoro aikoinaan perustettiin, sen tarkoituksena oli tarjota esiintymisfoorumi koulunsa päättäneille entisille kajaanilaisen Linnan lukion innokkaille kuorolaisille. Nykyään kuorossa laulaa innokkaita laulajia ympäri Kainuuta. Kuoroa johtaa Juha Mikkonen ja se osallistuu vahvalla panoksella seutukunnan musiikkielämään. Kamarikuoro harjoittelee keskiviikkoisin klo 18.00-20.15 Linnantauksen kirkossa.

    Kaukametsän kamarikuoro Facebookissa

    Kaukametsän kamarikuoro laulaa Dido ja Aeneas -oopperassa

     

  • Pop&jazz-kuoro KajjjÄäni koostuu 26 eläväisestä naisesta. Ohjelmistossa liikutaan sulavan sujuvasti välillä kansansävelmät ja laulelmat – rock ja iskelmä – soul ja jazz. Kuoro harjoittelee tiistaisin klo 18.00-19.30 Kaukametsän salissa. Kuoroa johtaa Sanna Kilpeläinen.

    KajjjÄäni Facebookissa

    Kainuun musiikkiopiston kuoro esiintyy konsertissa

     

  • Kajana-Kanteleet -yhtyeessä soittavat musiikkiopiston pisimmälle edenneet kanteleensoittajat. Kajana-Kanteleet perustettiin jo 1980-luvulla, ja esiintymiset erilaisissa konserteissa ja tilaisuuksissa ympäri Kainuuta ovat aina kuuluneet olennaisena osana yhtyeen toimintaan. Kajana-Kanteleiden soittajat ovat myös osallistuneet useita kertoja menestyksekkäästi Kanteleliiton valtakunnallisiin ja kansainvälisiin kanteleyhtyekilpailuihin. Kajana-Kanteleiden monipuolinen ohjelmisto sisältää niin taidemusiikkia, kansanmusiikkia kuin rytmimusiikkiakin. Kajana-Kanteleet harjoittelee tiistaisin klo 18.00-19.15 kanteleluokassa 309 Eeva-Maria Nivalaisen johdolla.

    Kajana-Kanteleet -yhtyeen jäsenet ja konserttikantele

     

  • Kainuun musiikkiopistossa toimii useita rytmimusiikin bändejä. Bändit harjoittelevat kerran viikossa bändisoitinten opettajien Ville Farinin, Panu Heikkisen, Esko Kilpeläisen ja Anton Saarijärven ohjauksessa.

    Kuuntele opettajien bändisoittonäyte tästä!

    Musiikkiopiston bändi harjoittelee

     

  • Harmonikkaorkesteri toimii kolmena osana niin, että ihan pienimmille, 6-8 -vuotiaille, on oma ryhmänsä. Tästä pääsee etenemään yleensä parin soittovuoden jälkeen seuraavaan ryhmään, jossa soittajat ovat 8-11 -vuotiaita, ja tästä taas taitojen karttuessa seuraavaan ryhmän, jonka soittajat ovat 11-vuodesta ylöspäin. Eri kokoonpanot soittavat myös yhdessä.

    Kaikissa ryhmissä soitetaan vähintään kaksiäänisiä sovituksia, joten aina löytyy sopivaa soitettavaa jokaisen soittotaito huomioiden.

    Ryhmät kokoontuvat pienemmissä kokoonpanoissa viikoittain. Muutaman kerran vuodessa on yhteisharjoitukset. Ryhmät myös esiintyvät yhteisessä konsertissa.

  • Orkestereiden, kuorojen ja bändien lisäksi Kainuun musiikkiopistossa harjoittelee ja esiintyy vuosittain lukuisia erilaisia yhtyeitä ja kamarimusiikkikokoonpanoja. Opettajat kokoavat soittajat kokoonpanoihin, tai oppilaatkin voivat yhdessä perustaa yhtyeen tai bändin.

Kokoonpanot Suomussalmella

  • Musiikkiopiston kuoro Suomussalmella harjoittelee tiistaisin klo 17-18.30 Alvarin konttikoulun tiloissa. Kuoromme on perustettu vuonna 2012 ja tällä naisenergialla laulamme pääasiassa kevyempää laulumusiikkia – emme kuitenkaan väistä perinteistäkään musiikkia, tärkeintä että laulut soivat ja sopivat juuri meille! Kuoromme keikkailee aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa – tästä hyvänä esimerkkinä on Suomussalmella useana vappuaattona järjestetty ”Biisipeijjaiset”, leikkimielinen kuorosota-tyyppinen tapahtuma, johon useana vuonna olemme osallistuneet.

     

    Suomussalmen kuoro esiintyy Biisipeijaisissa

     

  • Suomussalmen lapsikuoro harjoittelee tiistaisin klo 16.15-17.00 Ruukinkankaan koulun kontissa. Kuoroa johtaa Riikka Pieviläinen.