Hyppää sisältöön
Tyttö soittaa viulua

Musiikki

Kainuun musiikkiopisto tarjoaa monipuolista klassisen musiikin ja rytmimusiikin opetusta.

Harrastuksessa eteneminen tapahtuu joustavasti ammattitaitoisten opettajien johdolla. Samalla lukukausimaksulla on mahdollista omien soitto- ja laulutuntien lisäksi osallistua myös ryhmätunneille, joissa opiskellaan musiikin perusteita sekä soitetaan ja lauletaan yhdessä erilaisissa kokoonpanoissa. Valittavana on esimerkiksi jousi- ja puhallinorkestereita, bändejä ja kuoroja. Kotona tapahtuva, säännöllinen harjoittelu on tärkeä osa musiikkiopistossa opiskelua.

Opetuksessa noudatetaan musiikin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetussuunnitelmaa.

Monia soittimia voi vuokrata opintojen alkuvaiheessa, ja opettajat opastavat mielellään oman soittimen hankinnassa.

Soitto- ja laulutaidosta on monenlaista iloa ja myös hyötyä useissa ammateissa. Musiikkiopistossa voit hankkia tarvittavat tiedot ja taidot musiikkialan jatko-opintoihin. Voit myös hyödyntää opintoja osana lukio- tai ammattitutkintoa. Tärkeimpänä tavoitteena musiikkiopistossa on kuitenkin aina musisoinnin ilon ja harrastamisen tukeminen. Musiikkiopistosta saa eväitä niin omaksi ja lähimpien iloksi musisointiin kuin kansainvälisille konserttilavoillekin.