Jäälatu Rehjaan on muutaman vuoden tauon jälkeen avattu!
Ensilumenlatu on avattu Vimpeliin perjantaina 18.11.2022. Latu lähtee perinteisesti jäähallin viereltä, ja edestakaista hiihdettävää on reilut 2 kilometriä. Myös muut ladut ovat hiihtokunnossa. Ajantasaisesta latukartasta näet ajantasaiset kunnossapidon tiedot. Huomioi, että Rehjan ja muiden jäälatujen kunnostustiedot eivät aina ole ajan tasalla teknisistä syistä.
Kajaanin ladut tarjoavat eritasoisia latu-uria perinteiselle ja vapaalle hiihdolle ja hiihtoladut yhdistävät Kajaanin kaupunginosat toisiinsa. Valaistu latu löytyy jokaisesta kaupunginosasta, valot toiminnassa alle -24 asteen pakkasella aamukuudesta iltakymmeneen.
Mäkisistä maisemista tasaiseen pannukakkuun
Vimpelinlaaksossa on 4,2 kilometrin pituinen latu sekä kansanhiihtolatuja, joiden pituudet vaihtelevat 1–26 km. Ladut on merkitty värimerkein ja opastein ja hiihtää voi sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä. Lisäksi alueella on ampumahiihtokeskus. Vimpelin laduilta on hiihtoyhteys Huuhkajanvaaraan ja Lohtajalle sekä Laajankankaalle. Lähtöpisteessä on opasteet laduista ja majoista.
Pöllyvaarassa latu kulkee kesän kuntopolkua pitkin ja nousee vaaraa ylöspäin. Pöllyvaarasta on yhteys Kirkkoaholle sekä Nakertajan suuntaan.
Tasaisen maaston ystäville hiihtomahdollisuuksia löytyy Vimpelin urheilukentältä ja sen ympäristöstä sekä Kuurnasta. Myös latu Lohtajalta Kainuun portille on vähämäkinen. Jääolosuhteiden salliessa Nuasjärvellä on jäälatu.
Hiihtämään pääsee myös Otanmäessä, Vuolijoella, Kuluntalahdella ja Jormuassa.
Kainuun alueen ladut löydät myös retkikartasta.
Kuntopolut
Vimpelinlaakson valaistu kuntopolku tarjoaa kesällä lenkkeilijöille ja talvella hiihtäjille monipuolisia maastoja.
Pöllyvaara ja Lohtajan pururata tarjoavat kesäisin vaihtoehtoja lenkkeilijöille. Lohtajalta pääsee retkeilyreitille aina Pirunvaaralle saakka ja Pöllyvaaran kuntopolulta pääsee poikkeamaan kesäisin esimerkiksi Lukkarinnurmeen johtavalle reitille.
Kaupunginlammen ympäri kulkee n. kahden kilometrin mittainen polku, joka yhdistyy kätevästi myös Renforsin lenkkiin. Vimpelinlammen ympäri pääsee myös kulkemaan polkua pitkin, ja matkalla voi kesäisin ihailla lampaita tai pysähtyä laavulla.