Hyppää sisältöön

Tuija Teiska - Musta tuntuu (rakkaus)

Kajaanin taidemuseo 1.12.2022-5.2.2023

Kajaanilaislähtöisen taiteilija Tuija Teiskan näyttely Musta tuntuu (rakkaus) käsittelee tunteita, joista päällimmäinen on rakkaus. Tunteet, joita keräämme ja lokeroimme muistoihimme. Tunteet, jotka tekevät meistä ihmisiä, olevaisia ja merkityksellisiä itsellemme sekä toisillemme.

Näyttelyn teema ei käsittele romanttista rakkautta vaan ihmisen tarvetta kokea itsensä olemassa olevaksi, merkitykselliseksi toisille ihmisille sekä ympäristölleen. Rakkautta yksinäisyydessä, kaipauksessa, muistamista sekä muistetuksi tulemista. Teokset pohtivat myös sitä mitä rakkaus itseen on – itsensä kunnioittamista ja yhteenkuuluvuutta.

Näyttelyn oheistapahtumat

  • Ke 4.1.2023 klo 17:30-19
    Taiteilijatapaaminen
    Tuija Teiska kertoo näyttelystä, teoksista ja työskentelystään.
  • Su 8.1.2023 klo 14
    Naisnäkökulma näyttelyyn -keskustelutilaisuus
    Keskusteluun johdattelijana taiteilija Tuija Teiska.
  • Su 5.2.2023 klo 11 ja 13
    Taidesukkatyöpajat (pajat täynnä)
    Tule maalaamaan omat taidesukkasi Tuija Teiskan videoinstallaation inspiroimana. Työpaja sopii kaikenikäisille. Kumpaankin työpajaan mahtuu 10 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Työpajan ohjaa taiteilija Tuija Teiska ja sen kesto on noin 1 h. Materiaalit saat taidemuseolta, mutta jos haluat, voit ottaa mukaan myös omat lempisukkasi ja maalata ne. Ilmoittautumiset taidesukkatyöpajaan viimeistään su 29.1., taidemuseo@kajaani.fi, p. 044 710 0545

 

 

Tuija Teiskan elämä on jakautunut useaan eri kaupunkiin ja matkusteluun jo vuosikymmenien ajan. Matkan teosta, pakkaamisesta ja hyvästeistä on tullut hänelle arkipäiväistä, kun ihmissuhteet sekä työ ovat hajaantuneet useisiin eri kaupunkeihin. Koronapandemian aika vaikutti suuresti Teiskan sosiaaliseen elämään, perheeseen ja parisuhteeseen. Pandemia-ajan myötä alkoi taiteellinen tutkimus etäisyydestä ja etääntymisestä, johon Teiska haki metafyysistä ulottuvuutta. Lähtökohtana oli ajatus siitä, mitä ovat rakkaus ja rakkaudettomuus sekä ihmissuhteisiin ja ympäristösuhteeseen liittyvä vuorovaikutus.

Tuija Teiskan teokset ovat autofiktiivisiä ja saavat alkunsa henkilökohtaisesta tunnereaktiosta, mutta taiteellisen prosessin aikana teokset saavat suuremman merkityksen ja tarinan, joka käsittelee useiden naisten elämää. Teoksilla on naisnäkökulma ja usein teosten keskeinen hahmo on nainen.

Useat näyttelyn teoksista ovat piirustuksia, mutta lisäksi esillä on videoteos, tekstiiliteoksia sekä veistoksia. Teiska hahmottaa kuitenkin teokset piirroksina, vaikka ne olisikin teknisesti toteutettu toisin. Tekstiiliteoksissa lanka piirtää viivaa, veistoksissa muoto piirtää tilaan sekä videoteoksissa liike ja ääniaalto piirtävät viivaa.

Tuija Teiska on aloittanut taideopintonsa 2000-luvun alussa Etelä-Karjalan ammattiopiston kuvataidelinjalla ja jatkanut opintojaan kuvataiteilijan alempaan korkeakoulututkintoon Saimaan Ammattikorkeakoulussa vuosina 2005–2009. Lisäksi hän on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2016.

Näyttelyä ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahaston Kainuun maakuntarahasto, Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto sekä VISEK Visuaalisen taiteen edistämiskeskus.