Hyppää sisältöön

Ranta-asemakaavoitus

Maanomistaja voi huolehtia ranta-asemakaavaa koskevan ehdotuksen laatimisesta omistamalleen ranta-alueelle. Tällainen kaava voi koskea pääasiassa loma-asutuksen järjestämistä. Ennen laatimiseen ryhtymistä on on oltava yhteydessä Kajaanin kaupungin kaavoitukseen. Kaavan laatimista koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on toimitettava Kajaanin kaupungille ennen suunnitelman mukaisten menettelyjen aloittamista. Kaavan voi laatia myös yksityinen taho mutta Kajaanin kaupunki ohjaa kuitenkin kaavoitusta ja vastaa kaavoituksen kulun etenemisestä.

Vesistön rantavyöhykkeelle ei saa pääsääntöisesti rakentaa suoralla rakennusluvalla ilman ranta-asemakaavaa tai sellaista yleiskaavaa, jonka on erikseen todettu kelpaavan rakennusluvan perusteeksi. Myös korjaus- ja täydennysrakentamisen suora rakennuslupa edellyttää yleensä kaavaa. Jos kaavaa ei ole, täytyy hakea poikkeamista ennen rakennuslupaa. Poikkeaminen puolestaan ei saa aiheuttaa haittaa kaavoitukselle. Poikkeamiseen täytyy olla erityinen syy. Poikkeamista ei voida aina myöntää mm. mikäli rantamitoitus on jo emätilan osalta korkea ilman, että asia tutkitaan laajemmalta alueelta kaavan laatimisen yhteydessä. Aina rakennuspaikkaa ei voida osoittaa edes kaavassa mutta kaava ranta-alueella selkeyttää kuitenkin lupa-asioita, kun rakennuspaikat on kaavassa osoitettu. Jos alueella on jo rantayleiskaava, rakennuspaikkoja voidaan yleensä ranta-asemakaavassa uudelleen järjestellä mutta mitoitusta ei voi oleellisesti kasvattaa.

Ranta-asemakaavan laatimisesta kiinnostuneen maanomistajan tulee olla yhteydessä Kajaanin kaupungin kaavoitukseen.

Rantakaavoituksessa otetaan huomioon asemakaavan sisältövaatimusten lisäksi laissa erikseen määritellyt ranta-alueiden loma-asutusta koskevan kaavan erityiset sisältövaatimukset. Erityisiä sisältövaatimuksia ovat mm. luonnonsuojelu, maisema-arvot, virkistystarpeet, vesiensuojelu ja vesihuollon järjestäminen sekä vesistön, maaston ja luonnon ominaispiirteet. Lisäksi maankäyttö- ja rakennuslain mukaan suunnitellun rakentamisen täytyy sopeutua rantamaisemaan ja muuhun ympäristöön ja ranta-alueille täytyy jäädä riittävästi yhtenäistä rakentamatonta aluetta.

Ranta-asemakaavan maksut määräytyvät kaavoituksen taksan mukaan. Maksut löytyvät asemakaavoitus-verkkosivulta.

MRL 10 luku. Ranta-alueita koskevat erityiset säännökset

MRA 7 luku. Ranta-alueita koskevat erityissäännökset