Hyppää sisältöön
Ihmiset kättelemässä

Kaupunki asiakkaaksi

Kajaanin kaupungilla on yli 2000 kumppania. Ostamme kumppaneiltamme palveluita laidasta laitaan. Julkisen puolen kumppanuus syntyy pääsääntöisesti kilpailutusprosessin tuloksena. Jokaisen julkaistavan tarjouspyynnön tavoitteena on aina molempia osapuolia tyydyttävä hankintasopimus.

Sopimuskumppaneiltamme edellytämme vastuullista toimintaa. Varmistumme siitä, että kumppanimme suhtautuu ympäristöön, työntekijöihin ja kasvuun liittyviin kysymyksiin vastuullisesti. Näitä koskevia kriteeristöjä löydät tarjouspyyntöjemme kriteeristöistä.

Yritysvaikutusten arviointi ja yritysyhteistyö on onnistuneen kilpailutuksen ja hyvän kumppanuuden peruspilari.

Löydä tiesi kumppaniksi!

Otamme rohkean askeleen kohti uutta. Olemme kaikki uuden edessä ja jokaisen on omassa toiminnassaan voitava keskittyä ja kehittyä ydinosaamisessaan. Meidänkin. Maailma muuttuu ja työ muuttuu sen mukana. Me kehitymme yhdessä kumppaneidemme kanssa.

Kutsumme sinut mukaan muutoksen matkalle!

Kajaanin kaupungin hankintapalvelut kehittyvät muutoksen mukana Ohita upotus

Ole aktiivinen ja osallistu vuoropuheluun!

Joustava ja aktiivinen yhteistyö on onnistuneen kumppanuuden ydin. Osallistu aktiivisesti järjestämiimme markkinavuoropuheluihin ja tietopyyntöihin.

Meille on tärkeää tietää, mitä markkinoilla kulloinkin on tarjolla ja miten. Tämä auttaa meitä laatimaan tarjouspyyntöjä siten, että avoin ja tasapuolinen kilpailu voidaan turvata.

Auta kehittämään ja anna palautetta!

Anna palautetta!

Näin osallistut kilpailutuksiin

  1. Tilaa sähköpostiisi sinua kiinnostavat tarjouspyynnöt Hilmasta
  2. Tutustu tarjouspyyntöön huolella heti, kun se on julkaistu
  3. Suunnittele tarjouspyynnön laatiminen ja varaa sen tekemiseen riittävä resurssi
  4. Vastaa tarjouksessasi siihen, mitä tarjouspyynnössä on pyydetty
  5. Lähetä tarjous aina ajallaan – muista tarkastaa myös kysymyksille varattu aika

Tarjouspyynnön voimassa ollessa voimme vastata kysymyksiin ainoastaan järjestelmän kautta. Hankintaneuvontapalvelu on hankintayksikön toiminnasta erillinen toiminto. Hankintaneuvoja voi neuvoa yritystäsi tarjouksen laadinnassa ja tarjouspyynnössä on aina myös yhteystiedot teknisten ongelmien varalle.

Tutustu avoimiin tarjouspyyntöihin