Hyppää sisältöön

Katajamäen tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman infotilaisuus 9.6. klo 17-20.

Katajamäen Tuulivoima Oy suunnittelee noin 50 tuulivoimalayksikön tuulivoimapuiston rakentamista Katajamäen hankealueelle Kajaanin kaupunkiin. Hankevastaava ja tuulivoimayhtiön omistaja on Fortum Oyj. Suunnittelualue (noin 8 630 ha) sijaitsee Kajaanin kaupungin lounaisosassa, Oulujärven eteläpuolella.  Kaava-alue rajautuu etelässä Sonkajärven kunnan rajaan, idässä Iisalmentiehen (vt 5), lännessä Fingridin Järvilinja-voimajohtoon ja pohjoisessa Otanmäen rataan.

Osayleiskaava laaditaan suoraan rakentamista ohjaavana osayleiskaavana MRL §77 a-c sekä §44 mukaisesti. Kaavahankkeen yhteydessä toteutetaan YVA-lain mukainen ympäristövaikutusten arviointimenettely.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestetään infotilaisuus keskiviikkona 9.6.2021 klo 17-20. Tilaisuus järjestetään Toimitupa Murtsikassa, osoitteessa Murtomäentie 1003 B, 87100 Kajaani. Tapahtuma järjestetään avoimien ovien periaatteella ja suunnitelmiin voi käydä tutustumassa vapaasti klo 17-20 välillä. Pyrimme järjestämään tilaisuuden ulkona sään niin salliessa. Tilaisuudessa noudatetaan turvavälejä ja paikan päältä on saatavilla käsidesiä ja maskeja osallistujien käyttöön. Paikalla on hanketoimija Fortumin, Kajaanin kaupungin kaavoituksen sekä konsultin edustajat, joiden kanssa voi keskustella hankkeesta. Tilaisuudessa kerätään tietoa alueen ympäristöstä ja käytöstä karttatyöskentelyn kautta. Tilaisuuden yhteydessä esitellään hanketta ja prosessia klo 17 sekä 18.30. Tervetuloa mukaan!

Linkki Katajamäen tuulivoimapuiston osayleiskaava verkkosivustolle