Hyppää sisältöön
Ipadit ovat suosittuja oppimisen välineitä

Kaksivuotinen esiopetus alkaa Kajaanissa elokuussa 2021

Kajaani on mukana kaksivuotisen esiopetuksen kokeilussa. Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaan kajaanilaisista päiväkodeista mukana ovat Kuurna, Huuhkajavaara ja Pilke Valonkatu. Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myös kokeiluun osallistuvat lapset, jotka saavat tiedon koeryhmään osallistumisesta.

Kokeilussa mukana oleviin perheisiin ollaan yhteydessä päiväkodista tai varhaiskasvatuksen hallinnosta. Valitettavasti kokeiluryhmän ulkopuolella olevien perheiden ei ole mahdollista hakea mukaan kokeiluun.

Elokuussa 2021 alkavaan kokeiluun osallistuvat lapset ovat syntyneet vuonna 2016 ja kokeilu kestää kaksi vuotta.

Lisätietoa kaksivuotisen esiopetuksen kokeilusta:

Kaksivuotinen esiopetus Kajaanissa