Hyppää sisältöön
värikynät

Varhaiskasvatuksen asiakastyytyväisyyskysely 2022

”Varhaiskasvatuslain mukaan varhaiskasvatuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa varhaiskasvatusta sekä osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. Varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin tulee olla suunnitelmallista ja säännöllistä.” (Kajaanin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelma 2019)

Varhaiskasvatuksessa toteutetaan joka toinen vuosi asiakastyytyväisyyskysely, jonka tarkoituksena on saada arvokasta tietoa Kajaanin varhaiskasvatussuunnitelman toteutumisesta ja palvelun laadusta. Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset julkistetaan koko kaupungin tasolla nettisivuilla ja yksikkökohtaiset tulokset varhaiskasvatusyksikössä tämän kevään aikana.

Asiakaskyselyn tulosten perusteella saamme arvokasta tietoa siitä, missä olemme onnistuneet ja myös siitä, mitä asioita tulisi edelleen kehittää.

Huoltajille suunnattu kysely on tarkoitettu sekä kunnallisen, että yksityisen varhaiskasvatuksen asiakasperheille. Esiopetuksen  ja kaksivuotisen esiopetuksen lasten huoltajille tulee oma kysely myöhemmin keväällä.

Kiitos vastauksestasi!

Linkki huoltajien asiakastyytyväisyyskyselyyn

Lisätietoja

  • Sipilä Riikka

    Varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö

    Toimipaikka

    Päiväkodit ja perhepäivähoito

    Sivistystoimiala

    Varhaiskasvatuksen hallinto

    Varhaiskasvatus

    Päiväkodit ja perhepäivähoito

    Sivistystoimiala

    Varhaiskasvatuksen hallinto

    Varhaiskasvatus