Hyppää sisältöön

Valmiina talvikaudelle 2022: Helsinki – Kajaani -aikataulu ajantasaisena osoitteessa flydat.fi

Aiemmin tänä vuonna DAT aloitti reitin Kajaanin ja Helsingin välillä. DAT oli erittäin iloinen saadessaan sopimuksen Traficomilta, ja reitti on otettu matkustajien keskuudessa erittäin myönteisesti vastaan. DAT on vastaanottanut yli 5 500 varausta ja lentänyt tällä reitillä tähän mennessä lähes 4 000 matkustajaa.

”Näemme positiivisen nousutrendin: käyttöasteemme nousi reitin alkuvaiheen 20 prosentista lähes 60 prosenttiin heinäkuussa”, sanoo DAT:n toimitusjohtaja Jesper Rungholm.”Kysyntä on tasaisesti kasvanut toukokuun avauslennon jälkeen ja nyt lisäämme viikoittaista kapasiteettiamme ja tiheyttämme lähes 85 prosenttiin. Lennämme nyt 24 lähtöä kahdella päivittäisellä lennolla sunnuntaista perjantaihin”, jatkaa Rungholm.

Tiivis työskentely ja käytännön tuki Kainuun alueen viranomaisten ja matkailualan keskeisten sidosryhmien kanssa on johtanut siihen, että DAT:n lennot Kajaanin ja Helsingin välillä kuljettavat keskimäärin kaksi kertaa enemmän matkustajia jokaisella lennolla verrattuna muihin tuettuihin reitteihin, kuten YLEn tuoreessa artikkelissa todetaan.

Vielä käynnissä olevien COVID -haasteiden vuoksi Traficom on sopinut jatkavansa nykyistä sopimusta kesäkauden 2022 loppuun. Tämän ansiosta DAT on voinut avata talvikauden 2022 lennot varauksia varten. Kajaanin ja Helsingin välisten lentojen varauksia on nyt mahdollista tehdä maaliskuun 2022 loppuun asti. Kesäaikataulu, joka kattaa lennot syyskuuhun 2022 asti, on saatavilla DAT:n kotisivulla flydat.fi lokakuun puolivälissä.

Lennä kansainvälisesti DAT: n avulla

Viimeisten viiden kuukauden aikana kansainväliset matkat Kajaaniin ovat vaikuttaneet kokonaisvarausten määrään, mutta ovat edelleen rajallisia Covid -matkustusrajoitusten vuoksi. Tulevaisuudessa DAT ennustaa, että kolmasosa reitillä olevista matkustajista on kansainvälisiä matkustajia.

Koska talvikausi on perinteisesti tärkeä monille Kainuun alueen yrityksille, on uutinen kansainvälisten lentojen saumattomasta jatkumisesta otettu hyvin vastaan. Turistit voivat nyt varata lennot Kajaaniin talveksi 2022 kaikista Finnairin kohteista, välilaskulla Helsingissä, samalla kun laukut kulkevat kirjattuna Kajaaniin saakka. DAT: n Finnairin kanssa tarjoama ns. Interline -sopimus tekee kansainvälisestä varaamisesta ja matkustamisesta nopeaa ja kätevää.

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalin tuki

DAT -lentojen ja kansainvälisten yhteyksien jatkuminen on erityisen hyvä uutinen Euroopan Nuorten Olympiafestivaalin järjestäjille, joiden haastavana tehtävänä on löytää matkoja sadoille nuorille ympäri maailmaa. DAT: n operatiivinen tiimi on läheisessä yhteydessä tapahtumien järjestäjiin, koska erityisesti talviurheiluvälineiden ja varusteiden kuljetus on haastava tehtävä.

Nopean Varaajan Tiistai

Toinen menestystarina matkustajille ja DAT:lle on erityinen lippukampanja Nopean Varaajan Tiistai. Normaalien edullisten lentolippujen, alkaen 66 euroa per suunta, lisäksi DAT tarjoaa erityisiä kampanjalippuja joka kuukausi kaikilla lennoilla.

”Nopean Varaajan Tiistai” -kampanja tulee myyntiin joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina, ja liput myydään vain 39 euroa per suunta seuraavan kuukauden lähdöille.

Lisätietoja talviaikataulusta ja kampanjoista löytyy osoitteesta flydat.fi

Aihealueet