Hyppää sisältöön

Tunteet ja tapahtumat virtaavat kesällä Kajaanin Runoviikolla – Suven runoilija on Arja Tiainen

47. Kajaanin Runoviikko järjestetään 5.–9.7.2023

Runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen kutsuu kaikki Kajaaniin ihmettelemään maailmaa taiteilijoiden kanssa ja avulla. Negatiivisen tulevaisuuskuvan vallatessa mediatilaa Outinen tahtoo lohduttaa, ettei mikään jää paikoilleen.

Haluan muistuttaa tunteiden ja tapahtumien virtaavuudesta. Kun antaa niiden tulla, ne myös menevät pois ja uusi tunne ja tilanne valtaa näköalan, hän kirjoittaa ennakko-ohjelmassa.

Ensi kesän Kajaanin Runoviikon ennakko-ohjelma julkistetaan Helsingin matkamessuilla, jossa Kainuun kulttuuri esittäytyy to 19.1.2023 klo 13 alkaen (Messukeskus). Sunnuntaina 22.1.2023 klo 12–12.30 Runoviikko ja Kajaanin kulttuuri ovat esillä Nordic Stage -ohjelmalavalla otsikolla ”Kulttuurimatka Kajaaniin”, Jan Erola haastattelee Kati Outista ja tapahtumasihteeri Kirsi Kilpeläistä.

Samaan aikaan julkistetaan Suven runoilija. Hän on Arja Tiainen (s. 1947). Tiaisen esikoisteos Nukun silmät auki -runokokoelma ilmestyi vuonna 1971. Hänet palkittiin kirjallisuuden Valtionpalkinnolla 1983 ja Pro Finlandialla 2011. Tiaista on luonnehdittu avoimen omaelämäkerralliseksi ja tunnustukselliseksi runoilijaksi. Toisaalta hänen käsittelemänsä feministiset teemat ovat nousseet yleiselle tasolle ja kantaneet sukupolvelta toiselle. Tiaisen uusin kokoelma on vuodelta 2017 Kirjeitä karkailevalle puolisolle.

Runoviikolla nähdään ja kuullaan myös entisten Suven runoilijoiden tekstejä. Ennakko-ohjelmassa nousee esiin Simo Heiskasen Minä unohdin miten suuressa talossa asun, joka perustuu Mirkka Rekolan runoihin ja niiden toistuviin runokuviin meren mielialoista vuodenaikojen vaihteisiin.

Mukana on myös Aulikki Oksasen teksteihin perustuva laulu- ja lausuntaesitys. Siinä lavalle nousee itse Aulikki Oksanen Vuokko Hovatan kanssa. Hovatta on mukana myös Huojuu elämän puu -esityksessä, joka sisältää runoja ja lauluja sodasta ja rauhasta 1940-luvulta nykyhetkeen. Mukana on kahdenkymmenen suomen- ja ruotsinkielisen runoilijan tuotantoa Katri Valasta Bo Carpelaniin, Eeva-Liisa Mannerista Olli Heikkoseen.

Muita ennakko-ohjelmasta esiin nousevia teemoja ovat lehmät! Unna Kitin ja Heli Lyytikäisen ohjaama teos pohtii ihmisen ja lehmän välistä suhdetta fyysisen teatterin, tanssin ja nykymusiikkiteatterin keinoin.  Teoksen tekstit on koottu haastattelemalla karjataloudella elantonsa saaneita tai yhä saavia pientilallisia.

Lisätietoja tapahtumapäällikkö Minna Saastamoinen minna.m.saastamoinen@kajaani.fi  044 7100 922.

Lataa Runoviikon ennakko-ohjelma (PDF)