Hyppää sisältöön

Tiedoksi Kajaanin varhaiskasvatuksessa olevien lasten huoltajille

Jyty ry, JHL ry ja Juko ry on ilmoittanut aloittavansa kunta-alalla toistaiseksi voimassa olevan ylityö- ja vuoronvaihtokiellon maanantaina 18.04.2022 klo 0.01 alkaen.

Vain virkasuhteiset jäsenet ovat rajattu tämän työtaistelun ulkopuolelle.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee lähes koko varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja voi aiheuttaa muutoksia päiväkotien aukioloihin. Mahdollisista aukioloaikojen muutoksista tiedotetaan huoltajille tilanteen mukaan.

Henkilöstö varataan vanhempien etukäteen ilmoittamalle lapsimäärälle. Ilman sairastumisia tai muita yllättäviä poissaoloja päiväkodit ovat auki normaalisti ja teemme kaikkemme, jotta varhaiskasvatuspalvelut toimivat normaalisti.

Pyydämme kärsivällisyyttä, mikäli muutoksia aukioloaikoihin tulee tässä tilanteessa.

Lisätietoja