Hyppää sisältöön

Tapiolan päiväkodin lasten lempimaisemia

Kajaanin ensimmäinen päiväkoti Tapiolan päiväkoti perustettiin yli sata vuotta sitten syyskuussa. Nykyinen Tapiolan päiväkoti aloitti toimintansa 16.9.1914 kansanlastentarhana. Tapiolan päiväkoti sijaitsee Kajaanin kaupungin keskustan alueella, kauniiden puistoalueiden vieressä. Päiväkodin toiminnassa toteutuu lapsille merkittävin toiminta, leikki!

Tapiolan päiväkodin lapset ovat käyneet opettajien kanssa tutustumassa jokirantaan. Lapset ovat ikuistaneet kultaisiin kehyksiin oman lempimaisemansa. ”Näistä sitten muutaman viikon päästä teemme vahavärein ja laveeraamalla jokainen omasta kuvasta teoksen.  Aurinko ja pakkanen suosivat meitä ja kuvista tuli, ainakin omasta mielestämme, aivan ihania,” kertoo Annakarin Välimäki varhaiskasvatuksen opettaja

Aihealueet