Hyppää sisältöön

SuPer ja Tehy on ilmoittanut jatkavansa kunta-alalla toistaiseksi voimassa olevaa ylityö- ja vuoronvaihtokieltoa torstaista 1.9.2022 alkaen.

Ylityö- ja vuoronvaihtokielto koskee myös osaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja voi aiheuttaa muutoksia päiväkotien aukioloihin. Mahdollisista aukioloaikojen muutoksista tiedotetaan huoltajille tilanteen mukaan.

Pyrimme pitämään päiväkodit auki normaalisti, mutta yllättäviä poissaoloja ja siitä tapahtuvia muutoksia voi sattua. Teemme kaikkemme, jotta varhaiskasvatuspalvelut toimivat normaalisti.

  • Tiihonen Mika

    Varhaiskasvatuksen johtaja

    Toimipaikka

    Aamu- ja iltapäivätoiminta

    Esiopetus

    Päiväkodit ja perhepäivähoito

    Sivistystoimiala

    Varhaiskasvatuksen hallinto

    Varhaiskasvatus

    Aamu- ja iltapäivätoiminta

    Esiopetus

    Päiväkodit ja perhepäivähoito

    Sivistystoimiala

    Varhaiskasvatuksen hallinto

    Varhaiskasvatus