Hyppää sisältöön
Sairaalanrinteen Terveysmetsä valokuvaaja Maija Lipponen Luke
Valokuva Maija Lipponen/Luke

Sairaalanrinteen Terveysmetsän rakennustyöt alkavat 

Kainuun keskussairaalan viereen suunnitellun Terveysmetsän esteettömän reitin rakennustyöt alkavat. Terveysmetsä sijaitsee Sairaalanrinteessä lähivirkistysalueella. Kohde tulee olemaan ensimmäinen esteetön luontopolku Kajaanissa ja on ensimmäinen kainuulainen Terveysmetsä. Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan puolet suunnitellusta esteettömästä reitistä. Reitti toteutetaan puurakenteisena. Reitin varrelle tehdään pysähdyspaikkoja ja esteetön laavu. Reitin varrelle tulee opastetauluja, jotka ohjaavat aistimaan luontoa. Niiden avulla pyritään ohjaamaan kävijää hyötymään luonnon hyvinvointivaikutuksista. Luonto palauttaa stressistä, parantaa keskittymiskykyä ja tukee liikkumista.

Terveysmetsän suunnittelu ja rahoitus on toteutettu Kajaanin kaupungin, Kainuun soten, Luonnonvarakeskuksen sekä Kajaanin ammattikorkeakoulun ESR-rahoitteisen Terveysmetsämallit työ- ja toimintakyvyn edistämisessä -hankkeen yhteistyönä. Hankkeen rakennuttamisesta vastaa Kajaanin kaupunki. Rakentamisen kustannuksista vastaavat Kajaanin kaupunki ja Kainuun sote. Rakentajaksi on valittu Vumos Oy. Rakennustyöt aloitetaan syyskuun alussa. Työn ensimmäinen vaihe valmistuu syksyn aikana. Esteettömän reitin loppuosa, luontopolku ja kuntoreitti valmistuvat, mikäli hanke saa tarvittavan rahoituksen ensi vuodelle.

Rakennustöiden aikana alue ei ole yleisön käytettävissä. Avajaisista ilmoitetaan myöhemmin.

Valokuva: Maija Lipponen Luonnonvarakeskus.

Faktalaatikko

  • Sairaalanrinteen Terveysmetsään rakennetaan tänä syksynä puurakenteinen esteetön luontoreitti ja esteetön laavu.
  • Reitistö sisältää lisäksi luontopolun ja kuntoreitin, jotka valmistuvat myöhemmin.

Yhteyshenkilöt

Kajaanin kaupunki
Terveysmetsäreitistön suunnittelu Jari Kauppinen, suunnittelupäällikkö, jari.kauppinen@kajaani.fi, 044 710 0034
Terveysmetsäreitistön toteutus Hanna Pasula, hortonomi, hanna.pasula@kajaani.fi, 08 61551

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Terho Pekkala, viestintäpäällikkö, terho.pekkala@kainuu.fi, 044 797 0269

Luonnonvarakeskus Terveysmetsäreitistön suunnitelma Katja Keränen, asiantuntija, katja.keranen@luke.fi, 029 532 6235
Terveysmetsämallit työ- ja toimintakyvyn edistäminen – hankkeen projektipäällikkö Maija Lipponen, tutkija, maija.lipponen@luke.fi, 029 532 2024

Lisätietoa aiheesta

Linkki Sairaalanrinteen Terveysmetsäreitistön -suunnitelma Kainuun keskussairaalan lähimetsään verkkosivustolle

Linkki Terveysmetsämallit työ- ja toimintakyvyn edistämisessä -hankeen verkkosivustolle

Linkki Kainuun terveysmetsäkarttaan

Linkki Terveysmetsä-hankkeen blogiin

Linkki Luke-blogiin: Terveysmetsä virkistää, kuntouttaa ja edistää hyvinvointia h

Linkki Luke-blogiin: Uutta tutkimusta luonnon hyvinvointihyödyistä – luonto on potentiaalinen stressin vähentäjä työterveyshuollossa.

Tutkimusjulkaisuja

Linkki julkaisuun Lipponen M, Hallikainen V, Kilpeläinen P. Effects of Nature-Based Intervention in Occupational Health Care on Stress – A Finnish Pilot Study Comparing Stress Evaluation Methods. J Multidiscip Healthc. 2022;15:577-593 

Linkki julkaisuus Liisa Tyrväinen, Timo Lanki, Raija Sipilä ja Jorma Komulainen. Mitä tiedetään metsän terveyshyödyistä? LÄÄKETIETEELLINEN AIKAKAUSKIRJA DUODECIM 2018;134(13):1397-403.