Hyppää sisältöön

Runoviikon ensi kesän ohjelma on ilmestynyt – liput tulevat myyntiin kesäkuun alussa

Kesällä 2021 Kajaanin Runoviikko järjestetään 45. kerran. Tapahtumassa on varauduttu rajoituksiin sekä mietitty omaehtoisten turvallisten ratkaisujen välineitä. Esimerkiksi ohjelmistoa tullaan väljentämään siten, että eri esityksiin ei menossa tai tulossa olevat ihmiset, eivät joudu odottamaan samoissa tiloissa. Runoviikon liput tulevat myyntiin ensimmäinen kesäkuutta.

Kaipaan esityksien näkemistä. Kaipaan taidetta, taide-elämyksiä, yhdessä muiden kanssa jaettuja hetkiä. Siksi järjestän ja uskon että kesällä olemme yhdessä Kajaanissa, kuvailee runoviikon taiteellinen johtaja Kati Outinen tunnelmiaan.

Ohjelmiston ensi-iltoja ovat viime kesän Suven runoilija Tua Forströmin teoksiin perustuva Laskeutuu lempeä valo meihin kaikkiin ja jäniksiin… Näyttämöllä ovat Kati Outinen, Marielle Eklund-Vasama ja Petri Tiainen. Toinen ensi-ilta perustuu Martti Joenpolven novelleihin. Kauan kukkineet omenapuut on 170-vuotissyntymäpäivien esitys. Sekä kirjailija Martti Joenpolvi, että tekstejä tulkitseva näyttelijä Seela Sella täyttävät tänä vuonna 85 vuotta. Esityksen on ohjannut Kari Paukkunen ja esityksen musiikin on säveltänyt muusikko Anne-Mari Kivimäki, joka on tullut tunnetuksi mm. Suistamon Sähkö -yhtyeestä.

Uusien esitysten ohella Kajaanin Runoviikolla nähdään tänä kesänä useita esityksiä, joita moni ei ole ehtinyt näkemään pandemian vuoksi. Mukana on muun muassa paljon kehuja saanut Valehtelijan peruukki. Pirkko Saisio ja Marja Packalén näyttelevät oman elämänsä tilanteita, ihmissuhteiden käännekohtia, ammatillisia kömmähdyksiä, itsehäpäisyn hetkiä, hurmioitumisen tiloja ja elämän pyhyyden kokemuksia.

Perinteisestä ohjelmasta yksi odotetuimmista on Veikko Sinisalo -kilpailun finaali. Luvassa on kovatasoinen kilpailu, jossa nuoret lausujat esittävät sekä klassikoita että uutta runoutta.

Tänä vuonna Suven Runoilija on Kai Nieminen, joka on julkaissut lähes 20 runokokoelmaa. Hänelle tunnistettavana piirteenä pidetään runoutta, jossa arkisista tilanteista kasvaa kuva ihmisyydestä ja kulttuurista. Nieminen on saanut viisi kertaa kirjallisuuden valtionpalkinnon. Viime vuonna hän täytti 70 vuotta. Runoviikolla nähdään Eero Ojalan toinen pitkä monologi Niemisen runoista. Edellinen esitys sai ensi-iltansa Kajaanin Runoviikolla kesällä 2013 Ojalan voitettua Vuoden nuori lausuja -tittelin edellisenä kesänä.

45. Kajaanin Runoviikko 7.-11.7.2021

Linkki Runoviikon verkkosivustolle