Hyppää sisältöön
Vimpelinlammen puolikota
Vimpelinlammen puolikota

Osallistuvan budjetoinnin äänestys päättyi – voittajaksi valittiin Vimpelinlammen ja Pieni- Vimpelin uudistusprojekti

Kajaanilaiset valitsivat osallistuvan budjetoinnin äänestyksessä Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin uudistuskohteen. Kajaanissa järjestettiin 15.11.–5.12.2021 osallistuvan budjetoinnin äänestys, jossa asukkaat valitsivat kumpi alueellinen kehittämisprojekti tulisi toteuttaa vuonna 2022: Lohtajan torialueen uudistaminen vai Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin uudistaminen. Kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneen projektin, mikäli rahoitukseen saadaan myönteinen päätös vuoden 2022 talousarvioon.

Voittajaksi äänestettiin Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin uudistamisprojekti, joka sai 83 prosenttia äänistä. Toiseksi tullut Lohtajan torin uudistusprojekti sai 17 prosenttia äänistä. Äänestäneitä oli yhteensä 1420.

Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin uudistus sisältää toimenpiteitä, jotka parantavat alueen viihtyisyyttä, turvallisuutta ja käyttöpotentiaalia. Vimpelinlammen laavu sekä nuotiopaikka uusitaan ja laavun läheisyyteen tulee pöytäryhmä. Rannan nurmialue kunnostetaan, ranta siistitään ja hiekkaa lisätään. Laavun luo tehdään kaksi puistopolkua. Lentopallokenttä kunnostetaan ja rantaan tulee ulkokuntoiluväline. Lisäksi lammen ympärille laitetaan roskiksia mm. koiran jätöksille. Pieni-Vimpelin laituri uusitaan ja rantaan rakennetaan nuotiopaikka. Rannalle tulee pelastusrengas ja penkki. Pieni-Vimpeliin johtavaa polkua kunnostetaan, ja Vimpelinlammelta laitetaan opasteita Pieni-Vimpelille.

Lohtajan, Huuhkajanvaaran ja Ketun alueella järjestettiin keväällä 2021 ideointi- ja keskustelutilaisuuksia, Kajaanin tuuminkeja, jossa asukkaat miettivät, miten asuinalueen viihtyisyyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia voidaan kehittää. Asukkaat valitsivat tuumingeissa jatkoon parhaat projekti-ideat. Ehdotuksista jalostettiin kaksi projektisuunnitelmaa asukkaille järjestetyissä osallistuvan budjetoinnin työpajoissa. Projektisuunnitelmia viimeisteltiin asukkaiden ja kaupungin asiantuntijoiden kanssa ennen äänestyksen käynnistymistä.

Äänestys on osa kaupungin osallistuvan budjetoinnin kokeilua, jota pilotoivat Kajaanin kaupunki ja PORE Porukalla parempaan -ESR-hanke. Osallistuvassa budjetoinnissa kaupunkilaiset voivat konkreettisella tavalla vaikuttaa siihen, miten kaupungin rahaa käytetään asuinalueiden kehittämiseen ja asukkaiden hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Kajaanin osallistuvaan budjetointiin ja voittajaprojektiin pääsee tutustumaan osoitteessa www.kajaani.fi/osallistuvabudjetointi

Äänestyksen yhteydessä järjestettiin arvonta, jossa palkintoina on kaksi sarjaranneketta Vesiliikuntakeskus Kaukaveteen, viisi vapaalippua Kajaanin kaupunginteatteriin sekä I ❤ Kajaani -tuotteita. Palkintojen voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Lisätietoja osallistuva budjetointi Anne Miettinen, projektikoordinaattori PORE – Porukalla parempaan -hanke, p. 050 408 1103 (anne.miettinen@diak.fi), Tuija Aarnio, hallintojohtaja Kajaanin kaupunki, p. 044 710 0216 (tuija.aarnio@kajaani.fi) ja Sanna Heinonen, projektipäällikkö PORE – Porukalla parempaan -hanke, p. 040 626 4182 (sanna.heinonen@kamk.fi).