Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

Metsästyksen lupa-alueiden rajaukset on tarkistettu ja lupaehdot päivitetty

Kajaanin kaupunki haluaa kehittää metsästyksen harrastusmahdollisuuksia alueillaan ja on tästä syystä päivittänyt metsästyksen lupaehtoja. Elokuun alussa 2022 alkavalla metsästyskaudella kaupunki myy pienriistalupien lisäksi lintulupia kuudelle eri metsästysalueelle kaupungin eteläpuolisilla metsäalueilla. Lisäksi myynnissä on erillinen pienpetolupa 10 euron kausihintaan. Nuorten metsästysharrastusta kaupunki edistää mahdollistamalla luvan hankkimisen alle 18-vuotiaille ilmaiseksi. Jatkossa on myös mahdollista keittää metsästyksen yhteydessä nokipannukahvit, koska nuotion tekeminen on luvan hankkineille sallittu. Tulenteko on kielletty, mikäli metsäpalovaroitus on voimassa. 

Lupia myydään alkuun Kajaani Infossa, mutta myöhemmin lupia voi ostaa myös verkkokaupasta. Alueella metsästäviä ohjeistetaan ottamaan huomioon muut alueella liikkuvat, kuten siellä harjoittelevat Kainuun Prikaatin varusmiehet, jotka voivat olla naamioituneita ja maastoutuneita. Lisäksi metsästäjiä ohjeistetaan muutoinkin erityiseen varovaisuuteen, huomiomaan ampumasuunnissa taajaman läheisyys ja nuotion tekemisessä metsäpalovaara.

Kajaanin kaupungin metsästyslupaehdot 1.8.2022 alkaen (PDF)

Metsästyksen lupa-alueet 1.8.2022 alkaen (PDF)

Ympäristötekninen lautakunta 18.5.2022 § 53

Aihealueet