Hyppää sisältöön

Maskisuositus poistuu musiikkiopistolta syysloman jälkeen

Kainuun musiikkiopisto viettää syyslomaa ensi viikolla 42.

Syyslomaviikon jälkeen maskisuositus poistuu Kajaanin kouluista, ja sama koskee myös Kainuun musiikkiopistoa. 25.10. alkaen musiikkiopiston tunneilla ja tiloissa ei siis enää tarvitse käyttää kasvomaskeja tai -visiireitä. Maskeja kuitenkin saa halutessaan käyttää musiikkiopistolla jatkossakin. Konserteissa yleisölle suositellaan edelleen maskien käyttämistä. Kahden metrin turvavälivelvoite ei ole musiikkiopiston toiminnassa enää voimassa.

Musiikkiopistolla huolehditaan edelleen käsi- ja yskimishygieniasta ja soitinten puhdistamisesta. Tärkeää on, että musiikkiopistolle tultaisiin jatkossakin vain terveenä. Jos oppilas on esimerkiksi flunssan takia pois koulusta, töistä tai päiväkodista, jätetään silloin myös musiikkiopiston tunnit väliin.

Musiikkiopisto tarjoaa karanteenissa oleville tai lievästi flunssaisille oppilaille yksilöopetuksessa etäopetusmahdollisuutta vielä tämän syyslukukauden ajan. Etäopetustoive on esitettävä opettajalle viimeistään vuorokautta ennen soitto- tai laulutuntia.

Hyvää ja rentouttavaa syyslomaa!

Aihealueet