Hyppää sisältöön

Kyselytutkimus vahvistaa: Kotimainen matkailuala on voittanut suomalaiset puolelleen – odotukset lähestyvää kesää kohtaan ovat korkealla Kainuussa!

Suomalaiset odottavat innostuneena lähestyvää kotimaan matkailukesää, selviää tuoreesta kyselytutkimuksesta. Koronapandemia on lisännyt entisestään kierroksia kotimaanmatkailun suosioon ja matkailuhalukkuuteen. Matkailuorganisaatioiden valtakunnallisessa yhteiskampanjassa 100 syytä matkailla Suomessa on tänä vuonna mukana yli 170 kohdetta idästä länteen ja eteläisimmästä pisteestä Suomi-neidon otsaan. Kainuun liitto, Kajaanin kaupunki, Sotkamon kunta ja Suomusalmen kunta ovat kampanjassa yhdessä mukana ensimmäistä kertaa.

100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan ja Suoma ry:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan koronaviruspandemia on vaikuttanut positiivisesti suomalaisten matkailuinnostukseen kotimaassa. Lähes puolet suomalaisista (43 %) ovat aiempaa kiinnostuneempia kotimaanmatkailusta. Jopa 65 % kertoo tekevänsä tänä kesänä lomamatkan Suomessa. 25 % pohtii vielä päätöstään. Selvää kuitenkin on, että suomalaiset valitsevat kotimaanmatkailun tänä kesänä.

“Entisestään kasvanut innostus kotimaanmatkailua kohtaan kertoo hienolla tavalla siitä, että myös keskellä koronapandemian aiheuttamaa kriisiä kotimainen matkailuala on onnistunut voittamaan suomalaiset puolelleen. Viime kesän onnistuneet reissukokemukset ovat vauhdittaneet asennemuutosta pysyväksi. Se, että vain 15 % vastaajista sanoo matkustavansa kotimaassa, koska ei voi matkustaa ulkomaille, antaa positiivisen signaalin pysyvämmästä asennemuutoksesta ja siitä että kotimaanmatkailu ei tule jäämään kakkosvaihtoehdoksi tulevaisuudessakaan”, iloitsee Suoma ry:n puheenjohtaja Anne-Marget Hellén.

Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tukema, Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistys Suoma ry:n toteuttama 100 syytä matkailla Suomessa -kampanja kokoaa kotimaan kohteet yhteiselle 100syyta.fi -sivustolle, joka tarjoaa kotimaanmatkailijoille inspiraatiota ja konkreettisia vinkkejä. Viidettä vuotta toteutettava kampanja on onnistunut vakuuttamaan suomalaiset tarjonnallaan ja viime vuonna 100syyta.fi -sivustolla vieraili noin 620 000 yksittäistä kävijää.

Kotimaassakin halutaan yllättyä

38 % kyselytutkimuksen vastaajista kertoo, että haluaa tutustua paremmin Suomeen ja siihen, mitä tarjottavaa kotimaanmatkailulla on. Kun vastaajia pyydettiin kertomaan, millaisia asioita he haluavat kokea tänä kesänä, nousivat esille erityisesti aktiviteetit, elämyksellisyys, luontomatkailu, yllätyksellisyys, historia ja kulttuuri.

“Tutkimuksessa nousi esille ajatus siitä, että ihmiset haluavat löytää paikkoja, joita eivät edes osaisi etsiä. Olemme siis panostaneet paikallisten pienten erikoisuuksien esittelyyn ja suorastaan salaisiin helmiin. Sivuston sisältö on tänä vuonna entistä monipuolisempaa ja tarjoilemme kävijöille kohdevinkkien lisäksi reittivinkkejä, teema-artikkeleita ja jatkuvasti päivittyviä ajankohtaisia nostoja”, sanoo Hellén.

Hellén muistuttaa, että suosion myötä myös matkailijoiden odotukset ovat kasvaneet. Patoutunutta matkailuintoa on paljon ja vihdoin myös kotimaassa halutaan kuluttaa palveluja, elämyksiä ja aktiviteetteja. Kotimaanmatkailun momemtum on nyt, eikä sitä ole varaa hukata.

Kotimaanmatkailun suosion taustalla muitakin arvoja kuin vastuullisuus

Vastuullisuuden lisäksi myös perinteet ja traditiot vetävät suomalaisia puoleensa. Jopa 24 % sanoo, että haluaa kokea perinteisiä asioita Suomessa matkustaessaan. 17 % kokee olevansa yhteydessä omiin juuriinsa. Joka viidennelle nuorelle, 18–24 -vuotiaalle, Suomi näyttäytyy seikkailuun houkuttavana.

“Mielestäni voisi jopa sanoa, että uuden z-sukupolven myötä ollaan siirtymässä Suomi-nolouden ajasta Suomi-ylpeyden aikaan. Perinteiset suomalaiset asiat, kuten vaikkapa juurileivonta tai neulominen, ovat uudella tavalla pinnalla ja nämä trendit satavat myös kotimaanmatkailun laariin. Paikallisuus aidosti vetää puoleensa erityisesti nuorempia sukupolvia”, sanoo Hellén.

Aluerajat ylittävä yhteistyö on näyttänyt voimansa

Viime kesän tukalassa tilanteessa matkailualan toimijoiden yhteismarkkinointi 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan kautta todisti voimansa. Nyt alkava kampanja on historiansa laajin. Mukana on yhteensä 171 kohdetta ja kampanjan vaikutus ulottuu tuhansiin matkailuyrityksiin.

“On hienoa, että tänä vuonna Kajaanin kaupunki, Sotkamon kunta, Suomussalmen kunta ja Kainuun liitto yhdistivät voimansa ja esiintyvät kampanjassa kuudella kiinnostavalla kohteella. Kainuusta esillä ovat Ärjä, Hossa, Hiukan hiekat, suurten kirjailijoiden reitti sekä monet kesän retkeilytärpit”, kertoo matkailun toimialavastaava Minna Komulainen Kainuun liitosta. ”Kajaanissa on paljon nähtävää sekä koettavaa, ja kampanjaan osallistuminen edistää näkymistämme monipuolisena matkailualueena. Mielenkiinto Kainuuta kohtaan matkailualueena on kiistatta noussut.”, sanoo Kajaanin markkinointipäällikkö Milja Korhonen.

”Sotkamo on mukana ensimmäistä kertaa nostamassa omia kohteitaan Vuokatista esille 100syytä kampanjassa. Erittäin iloinen olen tästä maakunnallisesta yhteistyöstä, jonka kautta saimme upeasti esille niin aktiviteettejä kuin kulttuuriakin”, toteaa Aija Laukkanen, Sotkamon kunnan matkailuasiantuntija.

”Suomussalmen kunta on ollut mukana 100syytä kampanjassa alusta alkaen ja olemme saaneet sen kautta alueellemme laajasti näkyvyyttä. On todella hienoa, että tänä vuonna Kainuu on mukana laajemmin. Täällä Kainuussa riittää tekemistä ja näkemistä vaikka koko kesäksi.” iloitsee Suomussalmen matkailukoordinaattori Tiia Mustonen.

“Yhteistyön voimaa on vaikea kiistää matkailualan kriisin jälkeen. Kampanjan voima on juuri siinä, että pienemmätkin toimijat, joiden omat resurssit ovat rajalliset, pääsevät mukaan valtakunnalliseen kampanjaan ja osaksi valtakunnallista markkinointiviestintää. Yhdessä olemme enemmän”, summaa Hellén.

Lisätietoja:

Anne-Marget Hellén, Suoma ry:n hallituksen puheenjohtaja anne-marget.hellen@turku.fi, +358 50 5590499

Hannu Komu, Suoma ry:n toiminnanjohtaja hannu.komu@onvisio.fi, +358 400 615756

Milja Korhonen, markkinointipäällikkö, Kajaanin kaupunki milja.korhonen@kajaani.fi, +358 40 624 2251

Minna Komulainen, matkailun toimialavastaava, Kainuun liitto, puh. 044 410 0726, minna.komulainen@kainuunliitto.fi

Aija Laukkanen, Matkailuasiantuntija, Sotkamon kunta aija.laukkanen@sotkamo.fi, puh. 040 611 6950

Tiia Mustonen, matkailukoordinaattori, Suomussalmen kunta tiia.mustonen@suomussalmi.fi, +358 44 777 3170

 

Mikä on 100 syytä matkailla Suomessa?

 

* Suoma ry:n tilaaman 100 syytä matkailla Suomessa -kyselyn tiedonkeruu toteutettiin online-kyselyinä Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Panelissa 20.–24.4.2021. Tutkimusten kohderyhmä oli 18–75-vuotiaat ja siihen vastasi 1000 suomalaista. Otokset kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.