Hyppää sisältöön
Ajankohtaista | Korona - Covid-19

Kainuun koronatilanne ennallaan – terveysturvallisuusohjeita on syytä noudattaa edelleen

Kainuun sote 15.11.2021

Kainuun koronatilanne ennallaan

Koronatilanne Kainuussa on edelleen viime viikkojen kaltainen. Perjantaina ja lauantaina todettiin kumpanakin päivänä viisi uutta korontartuntaa ja sunnuntaina yksi.

Tartunnat ovat lähinnä yksittäisiä perheissä tai muussa lähipiirissä todettuja. Iso ryppäitä tai laajenevia tartuntaketjuja ei ole tiedossa.

Sotkamon terveyskeskusosasto on aiemman tartuntaryppään jäljiltä jälleen avattu normaalikäyttöön. Kainuun keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osastolla C6 ei ole uusia tartuntoja. Osaston d-siipi on jo avattu, mutta e-siipi on edelleen suljettuna uusilta potilailta ja vierailijoilta mahdollisesti loppuviikkoon saakka.

Kainuun sote muistuttaa, että koronapandemia jatkuu edelleen sekä Suomessa että maailmalla. Viruksen ilmaantuvuus Suomessa vaihtelee alueittain; esimerkiksi pääkaupunkiseudulla se on noin kolminkertainen Kainuuseen verrattuna. Ulkomaista tilanne on pahentunut voimakkaasti erityisesti Keski-Euroopassa ja Venäjällä, joten matkustamisen turvallisuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kasvomaskien käyttö on edelleen suositeltavaa kohtuullisen tai korkean riskin tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää.

Kainuun soten rokotuspisteissä saa sekä korona- että influenssarokotteita joulukuun alkupuolelle saakka

Kainuussa koronarokotuksen on saanut 82 % 12 vuotta täyttäneistä. Alle 45-vuotiaiden rokotuskattavuus on edelleen vajaa, joten yhteen kertaan rokotetuilla tai kokonaan rokottamattomilla on kohonnut riski sairastua vakavasti.

Kolmannet koronarokotukset on viime viikolla aloitettu hoiva- ja hoitokotien asukkaille influenssarokotusten yhteydessä. Yhteensä kolmannen koronarokotteen Kainuussa on nyt saanut 4,1 % rokotusikäisistä.

Myös influenssarokotukset riskiryhmille ovat käynnistyneet tänään. Kausi-influenssarokote on suositeltava koko väestölle ja etenkin, mikäli on kohonnut riski sairastua. Maksuttomaan rokotteeseen ovat oikeutettuja kaikki alle 6-vuotiaat sekä yli 65-vuotiaat, sote-henkilöstö, raskaana olevat, varusmiespalveluksen aloittavat ja sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat tai heidän kanssaan tiiviissä lähikontaktissa olevat läheiset.

Myös riskiryhmiin kuulumattomat voivat hankkia apteekista omakustanteisen influenssarokotteen ja pistättää sen käymällä rokotuspisteillä. Myös pneumokokkirokotteen voi omakustanteisesti ottaa samalla menettelyllä. Pneumokokkirokote antaa suojaa mm. keuhkokuumetta, verenmyrkytystä tai aivokalvontulehdusta vastaan.

Suuri kysyntä voi vaikuttaa omakustanteisen influenssarokotteen saatavuuteen apteekeista. Rokotuspisteiden sijainnit ja aukioloajat löytyvät verkkosivuiltamme sote.kainuu.fi/influenssarokotukset

Lisätietoja koronarokotuksista sote.kainuu.fi/koronainfo.

Maskisuositus ja terveysturvallisuusohjeet

Esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä tai tapahtumissa, joissa ei voida varmistua turvaväleistä (kohtalaisen tai korkean riskin tilanteet), on edelleen suositeltavaa käyttää kasvomaskia. Maskin käyttöä suositellaan myös hoito- ja hoivakotivierailuissa.

Koronatestiin tulee oireisena hakeutua erityisesti, mikäli kuuluu rokottamattomiin tai vajaan rokotussuojan omaaviin, riskiryhmiin tai sote-ammattihenkilöihin.

Koronatestiajan voi Kainuussa varata: Omasote-palvelusta tai puhelimitse 040 165 0020.

Ulkomaille matkustettaessa, kannattaa tarkistaa kohdemaan rajanylityskriteerit

EU:n koronatodistus koostuu kolmesta eri todistuksesta: todistus koronarokotuksesta, todistus koronatestituloksesta ja todistus sairastetusta koronavirustaudista. Ne ovat saatavilla Omakannasta.

EU:n koronarokotustodistus on voimassa vuoden siitä, kun kansalainen on hakenut todistuksen Omakannasta. Voimassaoloaika ei tarkoita immuniteetin voimassaoloa. Sekä testi- että sairastamistodistukset ovat voimassa rajoitetun ajan. Jos matkustat, tulee sinun itse selvittää kohdemaan ajantasaiset rajanylityskriteerit käytetyn testimenetelmän (pikatesti, PCR-testi) ja tuloksen kelpoisuusajan suhteen. Yleensä maahan pääsyyn vaaditaan PCR-testi, pelkkä pikatesti ei ole riittävä. Tarkista myös huolella kohdemaan koronatilanne ja ennen paluumatkaa Suomen koronatilanne sekä koronaan liittyvä ohjeistus.

Lisätietoa matkustamiseen liittyen löydät Euroopan unionin verkkosivulta (https://reopen.europa.eu/fi)

Kainuun soten koronainfo

Aihealueet