Hyppää sisältöön
Luminen metsä

Kangasmaaston asuinalueella sekä Yrjöntiellä Pohjois-Kätössä sijaitsevia tontteja avoimeen hakuun

Kajaanin kaupunki vapauttaa avoimeen hakuun ensimmäiseltä hakukierrokselta jääneitä pientalotontteja Kangasmaastoon rakentuvien Teryleenitien ja Pellavatien varrelta sekä Pohjois-Kätöstä Yrjöntien päästä. Tontteja tarjotaan ostettavaksi tai vuokrattavaksi sähköisen hakupalvelun kautta 19.3.2021 klo 9.00 alkaen.

Tontit on mahdollista saada Kangasmaaston osalta hallintaan 1.6.2021 alkaen, jolloin alueen kunnallistekniikka valmistuu tai Yrjöntien tonttien osalta heti, kun tarvittavat päätökset ja sopimukset on tehty.

Kaikkien tonttien osalta tontilla oleva puusto kuuluu Kajaanin kaupungille ja sen poistamisen kustannuksista vastaa tontin vuokraaja tai ostaja. Tontilla säilyvän puuston on vuokraaja tai ostaja velvollinen lunastamaan käypään hintaan. Kaupunki voi poistaa puuston luovutettavilta tonteilta erillisen sopimuksen mukaan, mutta ei kuitenkaan kantoja, joiden poistaminen ja poiskuljettamisen järjestäminen kuuluu tontin vuokraajalle tai ostajalle.

Tontin vuokraaja tai ostaja vastaa rakentamiseen liittyvien maaperätutkimusten tekemisestä. Tutkimukset voi suorittaa heti, kun tontti on varauspäätöksellä varattu hakijalle. Vuokraaja tai ostaja vastaa myös kaikesta rakentamisen suunnitteluun liittyvistä muista selvityksistä tai suunnitelmista.

Lisätietoja alueen kaavoituksesta ja rakennustapaohjeista löytyy kaupungin sähköisestä tonttipörssistä. Tarkempia tietoja rakentamiseen liittyvistä asioista voi tiedustella Kajaanin kaupungin rakennusvalvonnasta osoitteessa: www.kajaani.fi/rakentaminen/

Tonttien haku

Tontteja haetaan sähköisesti Kajaanin kaupungin verkkosivuilla olevan tonttipörssin kautta 19.3.2021 klo 9.00 alkaen osoitteessa: www.kajaani.fi/tonttipalvelut

Tontit varataan 500 euron varausmaksun maksaneille. Eräpäivä varausmaksun maksamiselle on 14 päivää varauspäätöksestä. Varausmaksu hyvitetään myöhemmin ostajalle/vuokraajalle myynnin/vuokrauksen yhteydessä perittävästä tontin lohkomismaksusta, joka on 790 euroa. Mikäli varaus raukeaa, jää varausmaksu Kajaanin kaupungille.

Kajaanin kaupungin vapaat tontit

Lisätiedot

  • Komulainen Markku

    Tonttiasiamies

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

  • Säkkinen Jari

    Kaupungingeodeetti

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala