Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

Kajaanin vastaanottokeskukseen saapuneiden ukrainalaisten tukeminen paikallisesti

Kajaanin vastaanottokeskukseen on saapunut turvapaikanhakijoita Ukrainasta. Kajaanin kaupungin kansainväliset palvelut ottavat lahjoituksena vastaan käyttämättömiä patjoja, tyynyjä, peittoja ja liinavaatteita. Tarvikkeita voi toimittaa kaupungintalon International Info -pisteeseen aukioloaikojen puitteissa (ma-to 12-15, pe 9-12). Tarvikkeet pyydetään toimittamaan pakattuina.

Muita tavaroita sekä myös käytettyjä liinavaatteita on mahdollista toimittaa paikallisesti niitä vastaanottaville organisaatioille, kuten esimerkiksi Kierrätyskeskus Entrinkiin. Tavaralahjoituksen viitteeksi tulee merkitä ”Ukraina”.

”Ukrainalaisia perheitä on saapunut Kajaaniin ja kaupunkilaisten kaikenlainen tuki on tärkeää. Tällä hetkellä patjojen ja liinavaatteiden lisäksi myös esimerkiksi lastenvaunuista on kova pula. Entrinki on paras väylä niiden lahjoittamiseen. Heillä on osaaminen ja resurssit lajittelun ja kierrätyksen suhteen, ja apu menee sitä kautta perille. Kiitämme Entrinkiä, lähetystori Immanuelia ja Kajaanin Eesti Klubia hyvästä yhteistyöstä. Teemme kaikkemme helpottaaksemme ukrainalaisten asettautumistaan Kajaaniin”, kertoo Jukka Piirainen, kansainvälisten palveluiden johtaja Kajaanin kaupungilta.

 

Lisätietoa:

Jukka Piirainen
johtaja, kansainväliset palvelut
p. 044 7101440