Hyppää sisältöön
Opiskelijaryhmä vierailulla CSCn datakeskuksessa LUMI-supertietokoneen edessä

Kajaanin uramahdollisuudet kiinnostivat teknisen alan opiskelijoita

Ryhmä teknisen alan opiskelijoita Oulun yliopistosta tutustui Kajaanin työmahdollisuuksiin torstaina 10.11.2022 järjestetyllä ekskursiolla eli tutustumismatkalla.  Mukana oli lähes 60 osallistujaa useilta eri aloilta prosessitekniikasta sähkö-, ympäristö, kaivos- ja konetekniikkaan. Kolmasosa vierailijoista oli kansainvälisiä opiskelijoita.

Kajaanin kaupungin, CSC:n, Valmet Automationin, Bittiumin, Rauten, Terrafamen sekä Kajaanin Teknillisen Seuran yhteistyössä toteuttaman ekskursion tavoitteena oli esitellä opiskelijoille datakeskus-, mittausteknologia-, kaivos- ja kemianalojen työmahdollisuuksia sekä Kajaania asuinpaikkana. Opiskelijaekskursio oli jatkoa huhtikuussa toteutetulle virtuaaliselle ekskursiolle, jonka kautta yritykset löysivät muun muassa harjoittelijoita.

Opiskelijat ovat tulevaisuuden huippuosaajia

Kajaanin seudun yrityksillä on kasvava tarve teknillisen alan osaajille useissa erilaisissa työtehtävissä. Kansainvälistä liiketoimintaa tekevät ja kasvuhaluiset yritykset ovat myös opiskelijoille vetovoimaisia työnantajia. Tärkeää on tulla tutuiksi opiskelijoille jo ennen valmistumishetkeä, koska sen jälkeen tehdään päätös seuraavasta asettumisesta.

”CSC juhlisti juuri 10 vuotispäiviään Kajaanissa. Henkilöstön määrä Kajaanissa on kasvanut jo lähes 30 työntekijään. Kaikki eivät toimi enää datakeskusten parissa, vaan mukana on mm. data-analytiikan asiantuntijoita ja muita Espoon projekteille työskenteleviä henkilöitä. Myös Oulun seudulla CSC:llä on useampi Kajaaniin tai Espooseen työskentelevä asiantuntija. Korona muutti siis merkittävästi työskentelytapojamme ja -mahdollisuuksia. Tarve uusille työntekijöille jatkuu edelleen, kommentoi Mikko Kerttula, Kajaani Datacenter Program -projektipäällikkö CSC:ltä. 

”Valmetin Kajaanin yksikkö kehittää ja toimittaa prosessiteollisuuden erikoismittalaitteita sellu-, paperi- ja energiateollisuuteen sekä jätevesien käsittelyyn. Tarvitsemme jatkuvasti laaja-alaista osaamista sekä sovellus- että laitekehityksessä sekä palveluiden toimittamisessa”, kertoo tuotekehitysjohtaja Päivi Tikkakoski Valmet Automationilta. ”Meillä on jatkuvasti tarjolla projektitöitä ja harjoittelupaikkoja. Tuotekehitys haastaa meitä keräämään alan viimeisimmät virtaukset tuntevat osaajat oppilaitoksista osaksi voittajajoukkuettamme. Ideasta kansainväliseksi markkinajohtajatuotteeksi – ajatus, jota toteutamme, lienee houkutteleva polku kenelle tahansa tulevaisuuttaan suunnittelevalle”, kiteyttää tutkimuspäällikkö Mikko Haapalainen.

”Bittium tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden päästä suoraan kiinni joko R&D hankkeisiin tai asiakasprojekteihin yhdessä muiden ammattilaisten kanssa niin työharjoittelun kuin opinnäytetöidenkin kautta. Viimeisen neljän vuoden aikana noin 75% meillä työharjoittelussa olleista ovat työllistyneet meillä heti valmistumisensa jälkeen. Bittiumin Kajaanin yksikkö on ollut asemapaikkana jo 25 vuotta alan ammattilaisille. Bittium on jäänyt Kajaaniin täällä olevien ihmisten vuoksi ja tänne on ollut helppo jäädä”, kertoo Bittiumin Kajaanin yksikön johtaja Toni Kinkki.

”Rauten Kajaanin yksikkö kehittää ja valmistaa vaneri- ja viiluteollisuuden analysaattoriratkaisuja yli 50 työntekijän voimin. Yksikkömme tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia kesä- ja lopputöihin, erityisesti ohjelmistokehitykseen sekä mekaniikka- ja sähkösuunnitteluun liittyen. Tarjoamme mielenkiintoisia urapolkuja sekä haastavia ja vaihtelevia tehtäviä kansainvälisessä ympäristössä, joissa pääsee hyödyntämään omaa osaamistaan laajasti. Meillä pääsee ideoimaan uusia asioita ja edistämään niitä käytännössä”, kertoo tuotekehityspäällikkö Esko Tolonen.

”Terrafame tarjoaa hienoja mahdollisuuksia sekä kokeneille konkareille että uusille kyvyille. Meiltä löytyy erilaisia kehittymis- ja urapolkuja vastuullisen akkukemikaalituotannon parissa aina louhinnasta kemiantekniikkaan ja kunnossapitoon. Opiskelijat pääsevät kesätöissä ja opinnäytetöissään konkreettisesti tekemään ja pohtimaan monenlaisia haasteita ihan käytännön tasolla. Harjoittelijat kertovat, että on ollut aivan mahtava tilaisuus päästä näkemään ja kokemaan, miten paljon ja miten laajaa osaamista meillä on”, kertoo henkilöstön kehityspäällikkö Heli Karjalainen Terrafamelta.

Mielenkiintoiset tehtävät ja mahdollisuus kehittymiseen kiinnostavat opiskelijoita

Opiskelijat pääsivät vierailulla tutustumaan esimerkiksi CSC:n datakeskukseen ja LUMI-supertietokoneeseen. Monelle opiskelijalle ekskursio oli ensimmäinen vierailu Kajaaniin ja päivästä jäi erittäin hyvät kokemukset. Palautekyselyssä tilaisuuden yleisarvosana sai keskiarvon 4,4 (asteikolla 1-5).

Ekskursiossa mukana olevat tahot näkevät alueen eri työnantajien kiinnostavuuden lisääntymisen tuovan etua koko kaupungille ja maakunnalle.

”Kaupunki haluaa tukea alueen yritysten menestymistä ja yksi kriittisistä asioista on uusien osaajien rekrytointi. Ekskursioiden toteuttaminen ja erilaisiin rekrytapahtumiin osallistuminen ovat väylä tavoittaa opiskelijoita muilta paikkakunnilta. Yksittäisten työpaikkojen lisäksi on tärkeää tuoda esille erilaisia urapolkumahdollisuuksia, koska nykyajan työelämässä uran ei lähtökohtaisesti ajatella rakentuvan yhden työnantajan varaan”, kertoo Kajaanin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen.

”Opiskelijoiden ja elinkeinoelämän yhdistäminen ja ylläpitäminen on tekniikan alan sekä Kainuun elinvoimaisuuden kannalta tärkeää. Kajaanin Teknillinen Seura taas tarjoaa linkin työelämästä vapaa-aikaan. Tämä vapaa-ajanmahdollisuus esitetiin myös ekskursiovieraille – Kajaani ja Kainuu toimii niin työn kuin vapaa-ajan puitteissa” toteaa Kajaanin Teknillisen Seuran puheenjohtaja Jukka Nokelainen.

Lisätietoja
Risto Hämäläinen, Kajaanin kaupunki, p. 044 710 0217
Mikko Kerttula, CSC, p. 050 381 2766
Päivi Tikkakoski, Valmet Automation, p. 040 740 8523
Toni Kinkki, Bittium, p. 040 344 3992
Esko Tolonen, Raute, p. 0400 874 183
Heli Karjalainen, Terrafame, p. 044 413 7806