Hyppää sisältöön
Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen ottaa ilolla vastaan tunnustuksen vuoden seutukunnan toisesta sijasta
Jenni Kemppainen Suomen matkailualan liitosta luovutti 25.3.2021 Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Toloselle kunniakirjan Kajaanin seutukunnan sijoituttua toiseksi Vuoden matkailualue 2020 -kilpailussa.

Kajaanin seutukunta ja Sotkamo kärkisijoilla vuoden 2020 matkailualueiden vertailussa

Suomen matkailualan liitto SMAL, Visit Finland sekä TAK Research ovat jo kolmatta kertaa vertailleet eri kuntia, seutukuntia sekä maakuntia keskenään. Vuoden matkailualueiden palkitsemisella on haluttu kiinnittää huomiota asioihin, joiden kehittämisen tulisi olla matkailualueiden tavoitteena. Vuoden matkailualue 2020 on Itä-Lappi. Toiseksi tuli Kajaanin seutukunta ja kolmanneksi Sotkamo.

Itä-Lappi sai vertailussa 85 pistettä 100:sta mahdollisesta. Kajaanin seutukunta saavutti 84 pistettä ja Sotkamo 83 pistettä. Kajaanin seutukuntaan kuuluu Kajaani, Sotkamo, Paltamo ja Ristijärvi.

Matkailualueiden vertailu pohjautui neljään kriteeriin:

  1. Rekisteröityihin majoitusliikkeisiin saapuneiden vieraiden määrän kehitys
  2. Matkailijoiden viipymän kehitys
  3. Lomamatkailijoiden yöpymisten määrän tasainen jakautuminen vuoden ajalle (sesonkivaihteluiden vähäisyys)
  4. Majoitusmyynti asukasta kohden.

”Olen ilahtunut Kajaanin seutukunnan saamasta tunnustuksesta vuoden matkailualueen valinnoissa, ja samalla onnittelen Sotkamoa sen sijoituksesta. Vuokatin matkailun volyymi on seutukunnankin matkailusta ylivoimaisesti suurin, lähes 90 prosenttia, joten sen kasvu on koko seudun etu. Näen, että tulos kannustaa meitä jatkamaan ja laajentamaan yritysten ja matkailutoimijoiden keskinäistä yhteistoimintaa Kajaanin seudulla. Uusi Arctic Lakeland matkailubrändi näyttää saavan tuulta siipiensä alle, joten siinä näen hyvän uuden mahdollisuuden Vuokatin ja Kajaani-Oulujärven matkailun yhteistyön lisäämiselle” toteaa Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen.

”Tämä on hieno tunnustus ja siitä käy hyvin ilmi meidän vahvuutemme neljän vuodenajan matkailukohteena. Meiltä löytyy tekemistä, näkemistä ja kokemista mahtavista luontokohteista hienoihin kulttuurielämyksiin ja monipuolisiin urheilumahdollisuuksiin. Tarjonta vastaa monenlaisiin mieltymyksiin ja sitä löytyy kaikille ikäryhmille.” iloitsee Milja Korhonen, markkinointipäällikkö, Kajaanin kaupunki

”Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen haluaa kiittää kaikkia Sotkamon ja Vuokatin sekä Kajaanin seutukunnan matkailutoimijoita. Nämä valinnat ovat hieno osoitus alueella tehdystä matkailutyöstä. Tämä osoittaa myös alueen sopeutumis- ja innovointikykyä vaikeana koronavuonna.”

”Sotkamon Vuokatti on aidosti ympärivuotinen kohde, jossa matkailijavirrat rytmittyvät tasaisesti eri sesonkeihin. Palvelut toimivat ja ovat tarjolla vuoden jokaisena kuukautena. Vuokatti Areena uusimpana kohteena täydentää hyvin ympärivuotista tarjontaa”, sanoo Aija Laukkanen Sotkamon kunnan matkailuasiantuntija. ”Pronssisija viime vuoden voiton jälkeen tuntuu hyvältä osoitukselta siitä, että Vuokatin matkailuyritykset tekevät pitkäjänteisesti ja Korona aikanakin määrätietoisesti työtä matkailijoiden viihtyisyyden ja turvallisen matkailun eteen ja sen ovat asiakkaat todentaneet ja jatkamalla lomailua alueella”.

Lähde: SMAL mediatiedote 25.3.2021

Lisätietoa:

Milja Korhonen, markkinointipäällikkö, Kajaanin kaupunki p. 040 624 2251

Aija Laukkanen, matkailuasiantuntija, Sotkamon kunta p. 040 611 6950