Hyppää sisältöön
Sininen ilmakuva kaupungista ja Kajaanin kaupungin tunnus
Kajaanin kaupunki

Kajaanin kaupunki seuraa aktiivisesti Euroopan turvallisuustilannetta

Euroopan turvallisuustilanne koskettaa ja herättää ymmärrettävästi huolta myös kajaanilaisten keskuudessa. Kajaanin kaupunki seuraa tilannetta aktiivisesti ja muistuttaa, että jokaisen on tärkeä pitää huolta omasta sekä läheisten jaksamisesta, ja uutisten seuraamisen lisäksi on hyvä keskittyä arjen rutiineihin, töihin ja harrastuksiin. Erityisen tärkeää on kiinnittää huomiota lasten turvallisuudentunteen säilymiseen. Lasten altistamista sotaan liittyville uutisille esimerkiksi sosiaalisen median kautta tulee välttää. Kaupunki huolehtii kuntalaisten turvallisuudesta myös epätyypillisissäkin tilanteissa.

Kajaanissa asuu, opiskelee ja työskentelee ihmisiä useita maista ja kaupunki muistuttaa, ettei ihmisen syntyperä tai kieli saa vaikuttaa ihmisten väliseen kanssakäymiseen tai kohteluun. Kaupunki toivoo kajaanilaisten toimivan niin, ettei vastakkainasetteluja synny.

”Kajaani samoin kuin Suomen muut kunnat seuraavat sotatilannetta Ukrainassa. Kajaanissa on asukkaita niin Ukrainasta kuin Venäjältä ja haluan muistuttaa, että vastakkainasettelulle tai minkäänlaiselle syrjinnälle ei ole sijaa. Venäjän valtio on eri asia kuin tavalliset venäjän kansalaiset”, sanoo kaupunginjohtaja Jari Tolonen. ”Ei ole myöskään tarpeen lietsoa uhkakuvia, sen sijaan on tärkeä antaa toivolle tilaa näinä synkeinä aikoina”, hän lisää.

Lisätiedot: Jari Tolonen, kaupunginjohtaja 044 710 0303.

Aihealueet