Hyppää sisältöön
Lu

Kajaanin kaupungin tonttipörssi uudistui

Kajaanin kaupungin sähköinen tonttien markkinapaikka eli tonttipörssi on uudistunut. Päivitetty versio tonttipörssistä otettiin käyttöön tänään 1. joulukuuta 2023.

– Tonttipörssin päivitys parantaa palvelujen saavutettavuutta ja antaa meille entistä laajemmat mahdollisuudet kertoa asiakkaillemme tonttien ja asuinalueiden ominaisuuksista esimerkiksi kuvin ja videoin, kaupungingeodeetti Jari Säkkinen kertoo.

Päivitys tuo järjestelmään verkkokaupoistakin tuttua toiminnallisuutta ja kiinnostavat tontit voi jatkossa kerätä ostoskoriin ennen hakemuksen jättämistä.

Päivityksen jälkeen tontteja voi hakea ja varata heti normaalisti. Päivityksellä ei ole vaikutusta aikaisemmin tehtyihin hakemuksiin eikä varsinaisiin tontinluovutusehtoihin.

– Vapaasti haettavana olevia tontteja voidaan luovuttaa rakentajille suunnitteluvarauksella tai suoraan vuokraamalla tai myymällä siinä järjestyksessä kuin hakemuksia saapuu, Säkkinen toteaa.

Kajaanin kaupungin tonttipörssin sekä tietoa kaupungin tonttipalveluista löydät osoitteesta www.kajaani.fi/tonttipalvelut

  • Säkkinen Jari

    Kaupungingeodeetti

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

  • Komulainen Markku

    Tonttiasiamies

    Toimipaikka

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala

    Maankäyttö-, suunnittelu- ja viranomaisalue

    Tontti ja paikkatieto

    Ympäristötekninen toimiala