Hyppää sisältöön

Kajaanin ammattikorkeakouluun valittiin yhteensä 750 opiskelijaa

Kajaanin ammattikorkeakoulun opiskelijavalinnat päivätoteutuksiin ja ylempään ammattikorkeakoulutukseen on tehty. Opiskelijavalinnasta on lähetetty tieto hakijoille opintopolku.fi -palvelun kautta, jonka kautta opiskelijapaikka tulee myös ottaa vastaan 16.7.2021 mennessä.

Kajaanin ammattikorkeakouluun valittiin yhteensä 750 opiskelijaa. Heistä 320 valittiin todistusvalinnalla kesäkuun alussa ja loput valtakunnallisen AMK-valintakokeen valintakokeen perusteella. Ylempään ammattikorkeakoulututkintoon hakeneille järjestettiin erilliset valintakokeet.

KAMKissa kevään toisessa yhteishaussa ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa oli tarjolla lähes 500 aloituspaikkaa tradenomi-, restonomi- ja insinöörikoulutuksessa sekä sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, sosionomi- ja liikunnanohjaajakoulutuksessa. Ylempään AMK-tutkintoon johtavassa koulutuksessa aloituspaikkoja oli haussa noin 130. Englanninkieliseen koulutukseen aloituspaikkoja oli 90.

Kajaanin ammattikorkeakoulun mahdollisista vapaista opiskelupaikoista ja lisähausta syksyllä alkaviin koulutuksiin tiedotetaan kamk.fi -verkkosivustolla sekä opintopolku.fi -palvelussa.

Lisätietoja KAMK Hakijapalvelut hakijapalvelut@kamk.fi, p. 044 7101 648, 044 7101 229.