Hyppää sisältöön
Kajaanin kylmäkaraisukeskus

Kajaani, Sotkamo ja Paltamo käynnistävät aluemarkkinointiyhteistyön Unelmatodeksi -kampanjalla

Yhteisen työssäkäyntialueen muodostama kuntakolmikko Kajaani, Sotkamo ja Paltamo käynnistävät tänään ura- ja asumismarkkinoinnin kampanjan nimeltä Unelmatodeksi. Tarkoituksena on tuoda esille työssäkäyntialueen mahdollisuudet erilaisia unelmia tavoitteleville, ja mahdollisesta elämänmuutoksesta haaveileville ihmisille. Kampanjan pohjalla on yhteinen unelmatodeksi.fi -verkkosivusto, jota markkinoidaan muun muassa radiossa.  Markkinointiyhteistyö on jatkoa Kajaanin, Sotkamon ja Paltamon yhdessä teettämälle paluumuuttajatutkimukselle.

Kajaanin, Sotkamon ja Paltamon kuntakolmikko tarjoaa yhteisellä, uudella unelmatodeksi-kampanjalla tarttumapintaa erilaisten haaveiden toteuttamiselle. Yhtenäisen työssäkäyntialueen muodostavat kainuulaiset vierustoverit ovat koonneet uudelle unelmatodeksi.fi -verkkosivustolle alustan ura-, asumis- ja vapaa-ajan unelmille, jotka koskettavat niin paikallisia kuin potentiaalisia paluumuuttajia.

Unelmatodeksi.fi-sivustolla tuodaan esille kuntien yhteisiä sekä kunkin kunnan omia vahvuuksia sisältäen mielenkiintoisia uramahdollisuuksia, hyvää asumista eri elämäntilanteisiin sekä monipuolisen vapaa-ajan tarjonnan.  Verkkosivustoa markkinoidaan Kainuun ulkopuolella muun muassa radiossa.

”Unelmatodeksi-kampanjan lanseeraus on luonteva jatkumo keväällä yhteistyössä tehdylle paluumuuttajakyselylle ja sillä osaltaan vastataan niihin viestintätarpeisiin, joita kyselyn perusteella nousi esille”, toteaa Paltamon kunnan kehitysjohtaja Salla Korhonen. 

Sotkamon kunnanjohtaja Mika Kilpeläinen jatkaa: ”Uudenlaisella yhteistyöllä vahvistamme niin näkyvyyttämme kuin tunnettuuttammekin. Voimavarat yhdistämällä rakennamme laajemman rintaman ja edistämme yhdessä jokaisen kunnan vetovoimaisuutta.”

”Kajaani, Sotkamo ja Paltamo aidosti muodostavat yhteisen työssäkäyntialueen ja uudenlaisella, kuntarajat ylittävällä markkinointiyhteistyöllä haluamme tuoda alueen mahdollisuudet esiin potentiaalisen paluumuuttajan näkökulmasta. On täysin mahdollista asua yhdessä, tehdä töitä toisessa ja harrastaa kolmannessa kunnassa”, kertoo Kajaanin kaupungin kehitysjohtaja Risto Hämäläinen.   

Uusi markkinointikampanja on syntynyt Kajaanin, Sotkamon ja Paltamon keväällä 2022 teettämän paluumuuttajatutkimuksen inspiroimana ja siksi, että työvoiman kysyntä on Kainuussa ennätyksellistä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja:

Risto Hämäläinen, risto.hamalainen@kajaani.fi ja 0447100217
Mika Kilpeläinen, mika.kilpeläinen@sotkamo.fi ja 0447502111
Salla Korhonen, salla.korhonen@paltamo.fi ja 044 288 5660

Unelmatodeksi verkkosivusto

Aihealueet