Hyppää sisältöön

Kainuun ammattiopiston rehtori Raimo Sivonen Vuoden 2021 ammattikoulutuksen johtajaksi

Ammatillisen koulutuksen kotimainen ja kansainvälinen vaikuttaja, rehtori Raimo Sivonen on Suomen vuoden ammattikoulutuksen johtaja 2021. Sivonen on toiminut ammatillisen koulutuksen eri tehtävissä vuodesta 1993 lähtien. Kainuun ammattiopiston rehtoriksi hänet valittiin vuonna 2007. Vuoden ammattikoulutuksen johtajan valitsee Suomen Ammattikoulutuksen Johtajat SAJO ry.

Raimo Sivonen on toiminut uransa aikana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä ammatilliseen koulutukseen liittyvissä kehittämisverkostoissa ja luottamustehtävissä. Hän on ollut muun muassa IVETAn (International Vocational Education and Training Association) varapuheenjohtajana ja EfVETin (European Forum for Vocational Education & Training) hallituksen jäsenenä. Tällä hetkellä hän on SAJO ry:n hallituksen varapuheenjohtaja.

Raimo on aktiivinen ammatillisen koulutuksen puolestapuhuja sekä Suomessa että kansainvälisesti. Hänen osaamistaan ja kokemustaan arvostetaan laajasti niin koulutuksen järjestäjien kuin työelämän ja eri viranomaistahojen keskuudessa. Koulutuksen laatua hän on kehittänyt aktiivisesti yhdessä henkilöstön kanssa, mistä tunnustuksena ovat useat ammatillisen koulutuksen laatupalkinnot, SAJO ry:n puheenjohtaja Maija Aaltola perustelee.

SAJO ry on valinnut Suomen vuoden ammattikoulutuksen johtajan vuodesta 1994 lähtien.

Kainuun ammattiopiston rehtori Raimo Sivonen vuoden 2021 ammattikoulutuksen johtajaksi