Hyppää sisältöön

Kainuu houkuttelee maakuntaan av-tuotantoja kuvapankin avulla

Kainuu on saanut oman kuvapankin. Yksi Kainuun kuvapankin keskeinen tavoite on markkinoida maakuntaa elokuvien ja mainostuotantojen tekijöille uusien elokuva- ja av-tuotantojen saamiseksi Kainuuseen. Kuvapankki sisältääkin 790 lokaatiokuvaa, jotka esittelevät kainuulaisia maisemia sekä kylä -ja kaupunki-miljöitä neljänä eri vuodenaikana. Kuvat on ottanut kemijärveläislähtöinen yrittäjä Ilkka Mukkala. Mukkalan yritys Locationhouse Finland on erikoistunut kuvauspaikkojen ennakkosuunnitteluun ja lokaatiokuvauksiin.

”Kainuulla on todella suuret mahdollisuudet saada runsaasti uusia elokuva- ja av-tuotantoja. Yksi iso tekijä on talvi, joka on Kainuussa varma. Myös Kainuun meri on aivan uniikki, koska sen isot selät jäätyvät joka talvi, mikä luo mahdollisuuden esimerkiksi ”merimaiseman” kuvaamiseen”, Mukkala toteaa.

Oulujärven jäällä onkin kuvattu muun muassa Teppo Airaksisen Lakana-elokuva. Myös kansainvälisen energiatuotantoyhtiön oli tarkoitus kuvata mainosfilminsä Oulujärvellä, mutta korona perui varman tuotannon toistaiseksi.

”Talviset metsät, kylät ja kaupungit ovat myös erittäin kiinnostavia, samoin kesä valoisine öineen. Niin ikävää kun kylien tyhjentyminen onkin, niissä on potentiaalia kuvauspaikkoina. Hiljaiset kylät, autiotalot, loputtomat aarnimetsät, niissä on vetovoimaa.”

Mukkalalla on 30 vuoden kokemus kuvauspaikkojen etsinnästä.

”Se antaa perspektiiviä sille, mitä kannattaa kuvata ja mikä ohjaajia ja tuottajia kiinnostaa. Oli mahtavaa päästä kuvaamaan samalla alueella neljänä eri vuodenaikana ja samalla itse päättää siitä, mitä kuvataan. Ei pelkkiä matkailumainoskuvia, vaan kaikkea erilaista, kuten rosoista, sumua, sadetta, kyliä, rumuutta kauniisti kuvattuna. Sain projektista myös itselleni loistavan työkalun tuotantojen houkuttelemiseksi Suomeen ja Kainuuseen”, Mukkala kertoo.

Mukkala korostaa, että iso kiitos kuvausprojektin onnistumisesta kuuluu kuvapankkityöryhmän vetäjälle, projektipäällikkö Marko Karvoselle, joka paikallisena osasi kertoa, mistä löytyisi erilaisia kuvauskohteita.

”Olen saanut Kainuusta myös uusia hyviä yhteyksiä ja mikä tärkeää uusia hyviä ystäviä.”

Mukkalan ottamat lokaatiokuvat muodostavat Kainuun kuvapakin peruskuvaston. Elokuvat ja av-tuotannot ovat viime vuosina löytäneet Kainuun. Alkuvuodesta 2021 muun muassa Puolangalla kuvattiin Mikko Myllylahden kirjoittamaa ja ohjaamaa elokuvaa Metsurin tarina.

”Laadukas ja monipuolinen kainuulainen kuvavalikoima tukee merkittävästi Kainuun mainetyötä, ja sen kuvavalikoima ilmentää Kainuun yhteistä mainestrategiaa”, maakuntajohtaja Pentti Malinen Kainuun liitosta sanoo.

Noin 2 500 vapaasti ladattavaa valokuvaa

Noin 2 500 kuvaa kattavassa kuvapankissa on lisäksi muun muassa harrastajavalokuvaajien sekä kuntien ja alueen yrittäjien kuvia kainuulaisesta luonnosta, maisemista, kylä- ja kaupunkimiljöistä, ihmisistä ja aktiviteeteista eri vuodenaikoina. Kuvia voivat ladata vapaasti muun muassa av-tuotantojen tekijät sekä median, alueen yritysten, kuntien ja yhteisöjen edustajat sekä kansallisen ja kansainvälisten tason toimijat.

Kuvapankkia on rakentanut Marko Karvosen johtama työryhmä, johon kuuluivat Kainuun Yrittäjien puheenjohtaja Anu Tervonen, Kuhmon kehittämisjohtaja Soile Holopainen sekä Kainuun liitosta johdon assistentti Salli Mikkonen.

”Kainuun kuvapankkia on suunniteltu vuosikymmeniä. Kainuun kunnilla ja eri toimijoilla on omia kuvapankkeja, mutta koko Kainuun kattavan kuvapankin aikaansaaminen on mahdollisimman laajan näkyvyyden kannalta tärkeä asia. Kainuun kuvapankki vastaa laajaan tarpeeseen, että Kainuusta löytyy jokaiseen tarpeeseen ajankohtaisia ja ajattomia kuvia kansallisen ja kansainvälisen median sekä kainuulaisten yritysten ja muiden toimijoiden käyttöön”, Karvonen toteaa.

Kainuun kuvapankki käyttää alustanaan kuvat.fi-palvelua, ja se löytyy osoitteesta kainuuarcticlakeland.kuvat.fi. Erilaiset teemakuvat ja lokaatiokuvat löytyvät omilta välilehdiltään. Kuvat on luokiteltu myös aihepiireittäin ja kuvia voi hakea hakusanoilla. Kaikissa vapaasti ladattavissa kuvissa on kainuuarcticlakeland-vesileima.

Kuvapankissa on myös maksullisten kuvien osio, josta voi tilata kainuulaisten ammattivalokuvaajien valokuvia. Näin kuvapankkialustalla tehdään samalla tunnetuksi heidän työtään.

Kuvapankkia ylläpitää Kainuun liitto. Kuvapankkia täydennetään jatkossa uusilla kuvilla säännöllisesti.

Lisätietoja:
Ilkka Mukkala, puh. +358 40 081 2262, ilkka@locationhouse.net
Marko Karvonen, puh. +358 44 089 5033, marko.karvonen@kao.fi
Maakuntajohtaja Pentti Malinen, puh. +358 44 797 0197, pentti.malinen@kainuunliitto.fi
Linkki Kainuun kuvapankkiin
Linkki Facebook: @Kainuun Kuvapankkiin
Linkki Arctic Lakeland verkkosivustolle