Hyppää sisältöön
Hyvää joulua joulukortteja

Joulupostia ikäihmisille -kampanja keräsi 4004 joulukorttia Kajaanissa

Suomen iloisin ja suurin joulukorttikampanja keräsi 4004 joulukorttia ikääntyneille Kajaanissa. Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjesti yhteistyökumppaneineen Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 16.11.–11.12.2020 yhtä aikaa 117 paikkakunnalla. Kampanjassa kerättiin joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille.

Kajaanissa k​erätyt kortit on jaettu Kajaanin, Hyrynsalmen, Ristijärven ja Suomussalmen alueella. Kortteja voi vielä tiedustella Satu Pyykköseltä p. 044 710 0058.

Kajaanilaiset olivat mukana kampanjassa suurella sydämellä. Kainuussa yhteistyö joulupostikorttien jakelussa ikäihmisille Kainuun soten apu oli korvaamaton, kiittelee tapahtumasihteeri Satu Pyykkönen.

Ensi kertaa maanlaajuisesti järjestetty Joulupostia ikäihmisille -kampanja keräsi peräti 146 185 joulukorttia ikääntyneille. Tavoitteena oli kerätä 50 000 joulukorttia ilahduttamaan ikäihmisiä – etenkin heitä, joilla hyvän joulun toivotukset ovat niukassa. Kortteja kertyi lopulta niin paljon, että niitä on riittänyt jaettavaksi myös senioritaloihin, vammaisten asumisyksiköihin ja terveyskeskusten vuodeosastoille. Kortteja on lähetet­ty kampanjaan osallistuneilta paikkakunnilta myös naapurikuntiin, jotka eivät ehtineet ilmoittautua mukaan keräykseen.

Lähetettyjen joulukorttien määrä on vaikuttava. Se kertoo siitä, että ihmiset haluavat ilahduttaa lähimmäisiä ja kokea yhteisöllisyyttä. Kansalaisissa on paljon välittämisen potentiaalia, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.

Joulukortteja tehtiin kansalaisopistoissa, kirjastoissa, kouluissa, päiväkodeissa, työpaikoilla, harrastuksissa ja kodeissa. Kampanjan suojelija, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, osallistui puolisonsa Jenni Haukion kanssa myös korttikeräykseen. Arpaonni suosi Kainuussa Kajaania ja Kuhmoa, jotka saivat presidenttiparin kortteja jaettavaksi.

Kampanjaan osallistuneilla paikkakunnilla on tehty hienoa työtä tämän hyvän mielen kampanjan mahdollistamiseksi. Olemme saaneet paljon iloista palautetta kampanjasta, joka on näin suuressa mittakaavassa luonut hyvää joulumieltä valtakunnallisesti, kampanjakoordinaattori Sari Turpeinen Siskot ja Simot ry:stä sanoo.

Joulupostia ikäihmisille -kampanjan yhteistyökumppaneita olivat 117 paikkakunnan lisäksi Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto.

Lue lisää kampanjasta ja sen tuloksista: Linkki siskotjasimot.fi/jouluposti verkkosivustolle

Lisätiedot:
Kajaanin kaupunki, tapahtumasihteeri Satu Pyykkönen satu.pyykkonen@kajaani.fi / 044 7100058
Siskot ja Simot ry, toiminnanjohtaja Eero Väisänen eero.vaisanen@siskotjasimot.fi / 0505453145
Siskot ja Simot ry, kampanjakoordinaattori Sari Turpeinen sari.turpeinen@siskotjasimot.fi / 0505445266

Aihealueet