Hyppää sisältöön

Elämykselliseen ja odotettuun Linnanvirta puistojuhlaan osallistui tuhansia kävijöitä

Elämyksellinen ja odotettu Linnanvirta järjestettiin viime viikonloppuna jo kahdeksatta kertaa! Yhteisöllinen tapahtuma keräsi kolmen päivän aikana tuhansia kävijöitä viihtymään Rantapuiston alueelle. Monipuolinen ohjelmakattaus sisälsi taidetta, musiikkia, kirjallisuutta, teatteria sekä tanssia. Monet kävijät olivat viettäneet tapahtumassa koko lauantaipäivän. Food Festival tarjoili paikallisten ruoka- ja ravintolayrittäjien erikoisannoksia, ja kävijöitä riitti perjantain sateista huolimatta. Viikonlopun aikana ohjelmaan tuli pieniä muutoksia säästä ja olosuhteista johtuen, mutta tunnelma pysyi korkealla ja iloisena koko juhlan ajan.

Lämmin kiitos ihan jokaiselle osallistujalle, esiintyjälle, talkoolaiselle, yhteistyökumppanille sekä yhteisölle ja järjestölle, jotka olitte tapahtumaa toteuttamassa! Toivottavasti viikonloppu tarjosi elämyksellisiä hetkiä, kohtaamisia, uusia makuja, naurua, iloa ja hitusen jännitystäkin!

Linnanvirta puistojuhlan yhteistyössä Kajaanin kaupunki Vaara-kollektiivi, Rauniokaupunki, Kainuun prikaati, Metsähallitus, Kainuun Sanomat, Kajaanin ammattikorkeakoulu, Kajaanin seurakunta, OP Kainuu, LähiTapiola Kainuu-Koillismaa sekä Osuuskauppa Maakunta.

Lisätietoa:

Tapahtumatuottaja Roosa Yrjölä
p. 040 146 8274