Hyppää sisältöön
Kuvassa on tekstiä, jossa lukee: “Kutsumaton vieras” sekä “Ohjeita vieraslajitorjuntaan vieraslajit.fi“.
Pysäytä #KutsumatonVieras pihallesi! Apua vieraslajitorjuntaan: vieraslajit.fi.

Elääkö pihallasi #KutsumatonVieras?

Kurtturuusu pihapuutarhassa /espanjansiruetana kasvimaalla /komealupiini mökin kupeessa on kuin kuokkija syntymäpäivillä: kutsumaton vieras. Se vie kaiken tilan, ei poistu pyytämällä ja pahimmillaan uhkaa koko muuta juhlaväkeä. 

Kurtturuusu/espanjansiruetana/komealupiini on yksi Suomen haitallisista vieraslajeista. Ne ovat ihmisten toiminnan seurauksena Suomeen rantautuneita lajeja, joilla on supervoimia: esimerkiksi komealupiini leviää pikavauhtia ja talloo alleen muun muassa ketojen alkuperäislajeja.

Haitalliset vieraslajit uhkaavat maailmanlaajuisesti luonnon monimuotoisuutta ja ajavat kasvi- ja eläinlajeja ahtaalle, joskus jopa sukupuuttoon. Niillä on haittavaikutuksia ympäristöön, talouteen ja terveyteen aina lajien välisen kilpailun kiristymisestä tautien leviämiseen. Siksi haitallisten vieraslajien levittämistä halutaan ehkäistä. Lain mukaan mitään vieraslajia ei saisi päästää leviämään luontoon. 

Kutsumaton vieras -kampanja kannustaa kotipuutarhureita ja lähiluonnon hyvinvoinnista kiinnostuneita bongaamaan ja kitkemään haitallisia vieraslajeja elinympäristöistään. Jo pienet teot painavat. Havaitsemalla, tunnistamalla, ilmoittamalla ja torjumalla haitallisia vieraslajeja ylläpidät luonnon monimuotoisuutta – ja varmistat, ettei puutarhajuhliesi/kasvimaasi/tontin reunasi valtijaksi päädy #KutsumatonVieras.

Lisätietoja

Tarja Laatikainen
Ympäristönsuojelutarkastaja
Kajaanin kaupunki

tarja.laatikainen@kajaani.f

p. 044 4214 397