Hyppää sisältöön
Kajaanin tietohallintopäällikkö Heikki Hyvonen ja asiantuntija Raisa Maijala etäkokoustavat kuva Jäni Väisänen

Digimuutoksen syksy Kajaanissa

Kajaanin kaupunkiin saapuu digimuutoksen syksy. Koronan vuoksi kaupungin työt muuttuivat jo keväällä osin etätöiksi. Monen arki mullistui ja ruudun välittämät teams-kokoukset tulivat tutuiksi. Tänä päivänä kaupunkilaisten palveluiden digitalisoinnin tarve tunnustetaan laajasti, myös kylillä ja kaduilla.

Kajaani digitalisoi asiakaspalveluaan yhteisellä digimuutos 3.0 -hankkeella Kuusamon ja Taivalkosken kanssa.

“Ihmiset ovat nyt paljon kypsempiä tarttumaan digimuutokseen, kun vielä 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosikymmenten aikaan. Nyt digitalisoinnin tarve ymmärretään laajasti”, sanoo Kajaanin kaupungin tietohallintopäällikkö Heikki Hyvönen.

Hyvönen kertoo, että myös kaupungin talousarviossa huomioidaan digimuutos. Jatkossa ei virka-aika ole se aika, jolloin asioita voi hoitaa, vaan kuntalainen voi jättää hakemuksensa kuin se itselle sopii. Hyvönen nostaa digitaalisten palveluiden kehittämisessä esiin kaikenlaisten lomakkeiden digitalisoinnin.

“Joutavasta paperinpyörittelystä kun vaan päästään erroon!” Hyvönen täräyttää. Digimuutos -hankkeella lisätään myös kaupungin saavutettavuutta ja yhteydenpidon helppoutta.

“Digitaalisuus lisää osallisuuden mahdollisuuksia ja ideansa voi jakaa milloin tahansa. Saavutettavuuden lisääminen tarkoittaa myös kaikkien kaupunkilaisten huomioimista digitaidoista riippumatta”, kertoo hankkeen asiantuntija Raisa Maijala.

Kajaanin kaupungin verkkosivusto uudistuu vuoden loppuun mennessä. Uudistuksessa Kajaanin verkkosivusto rakennetaan juurta jaksaen uudelle alustalle, joka mahdollistaa joustavan jatkokehittämisen, helppokäyttöisyyden ja responsiivisuuden. Digimuutos 3.0 -hanke on mukana myös tukemassa osaltaan verkkosivusto uudistusta.

Digimuutoshankkeen kolme asiantuntijaa ja hankepäällikkö aloittivat työnsä kesäkuussa. Hankkeen työntekijät ovat kuntien tukena digimuutosten suunnittelussa ja toteutuksessa. Osallisuuden ja asiakaspalvelun Digimuutos 3.0 -hanke tuo käyttöön uusia digitaalisia toimintatapoja ja asiointipalveluja ensi vuoden marraskuuhun saakka.

Digimuutos ei tule yhdellä hankkeella valmiiksi, vaan päivityksiä tehdään nykymalliin jatkuvasti.

“Van se kyllä onnistuu”, sanoo Hyvönen.

Kuvateksti: Kajaanin tietohallintopäällikkö Heikki Hyvönen ja asiantuntija Raisa Maijala etäkokoustavat. Kuva välittää etäläsnäolon hankekaupunki Kuusamoon. (Kuva: Jani Väisänen).

Lisätietoja hankkeesta tietohallintopäällikkö Heikki Hyvönen heikki.hyvonen@kajaani.fi (044 7100 306), Digimuutos 3.0 hankepäällikkö Timo Vakkilainen timo.vakkilainen@kuusamo.fi (040 860 8115), Digimuutos 3.0 Kajaanin asiantuntija Raisa Maijala raisa.maijala@kuusamo.fi (040 860 81147).

Aihealueet