Hyppää sisältöön
Kuva: Ahmed Al-Sabaawin kotialbumi.

Runot elämän ja tunteiden tulkkina: ”Linnut aivan kuin ihmiset”

Haaveet urasta farmasian alalla Irakin Mosulissa jäivät, kun elämä kulki Syyrian ja Turkin kautta Kainuuseen. Runous on kulkenut mukana pitkän matkan.

– Tämä on minun kotini Suomessa, toteaa Ahmed Al-Sabaawi ja muistelee, kuinka ensimmäisen kerran kuuli kaupungin nimen: Kajaani.
Ahmed tuli Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015. Monien muiden tavoin hän menetti kotinsa ja perheensä. Teini-ikäisestä asti runous on ollut Ahmedin elämässä isossa osassa ja se on kulkenut hänen mukanaan elämän eri vaiheissa. Toimeentulon varmistamiseksi hän halusi kuitenkin opiskella itselleen tutkinnon yliopistossa.
– Runous on tapa käsitellä tunteita, Ahmed sanoo ja tarkentaa, että kirjoittamalla hän ilmaisee erityisesti elämän vaikeita asioita. Hänelle vertauskuvat, sekä asioihin uutta ammentavat ilmaisut ja näkökulmat ovat tärkeitä.
– Ne tekevät tekstistä hyvän, hän sanoo. Samalla hän viittaa esimerkkinä Dostojevskiin. Kirjailijaan, joka kauan sitten kirjoitti niin, että se puhuttelee vielä nykyaikanakin.

Kirjoitin paitsi itsestäni, myös maastani. Ihmisiä kuolee, eikä kukaan suojele heitä.
Siksi kuvaan metsästäjän tappamaa lintua ja sitä, että kukaan ei tuomitse metsästäjää. Linnut ansaitsevat elää ja niiden pitää voida huolehtia perheestään,
Linnut, aivan kuin ihmiset.

Ahmed Al-Sabaawi runostaan ”miksi minä???”

Ahmed muistelee hymyillen, kuinka hän tutustui runouteen ja kirjoittajiin Irakssa – kirjoittajien tapaamiset olivat hänelle tärkeitä. Hän kertoo saaneensa paljon kannustusta erityisesti kirjoittamisensa alkutaipaleella. Toki hän muistaa senkin, ettei häntä aina uskottu aloittelijaksi – varsinkaan silloin, kun kirjoittaminen toi menestystä. Ennen Mosulista lähtöään hän ehti julkaista muutamia runoja ja antaa paikallisesti muutaman haastattelun.
Runossaan Miksi minä???  Ahmed käsittelee vieraantumisen ja yksinäisyyden tunteen tuomaa kärsimystä.
– Kirjoitin paitsi itsestäni, myös maastani. Ihmisiä kuolee, eikä kukaan suojele heitä. Siksi kuvaan metsästäjän tappamaa lintua ja sitä, että kukaan ei tuomitse metsästäjää. Linnut ansaitsevat elää ja niiden pitää voida huolehtia perheestään, Ahmed avaa runoaan.
– Linnut, aivan kuin ihmiset, hän toteaa.
Ahmed sanoo, että kirjoittaminen on jäänyt hieman sivuun, vaikka hän työstääkin romaania. Kainuulaiseen arkeen kotoutuminen opiskeluineen ja töineen on ollut Ahmedin elämässä viime vuosina etusijalla – myös haave farmasian opinnoista on palannut ajatuksiin. Ehkä tulevaisuudessa tulee taas aika julkaista tekstejä.
– Sitten kun olen siihen valmis, Ahmed toteaa.

miksi minä???

Kun sinun pelokkaan kiväärisi typerä luoti osui minuun,
olin matkalla hakemaan vähän ruokaa suurelle perheelleni

Minä olen lintu niin kuin muutkin linnut, jotka lentävät
lukuisista syistä, hengittääkseni ilmaa ja saadakseni
osani siitä

Sinä olet metsästäjä niin kuin muutkin metsästäjät,
lainsuojaton yhdestä syystä, joka on päämäärätietoinen
ja julma tappaminen lukuisin, isismäisin tavoin

Sinua ei kiinnosta, mihin sain osuman, silmään! sydämeen! vaiko tunteisiin! sillä ei ole väliä, ei väliä
Sinua kiinnostaa vain se, että minä putoan eteesi niin
kuin sen toisen linnun kadonnut höyhen, sen, jonka tappoi jokin toinen rikos

Mutta!

Ennen kuin silmäsi ehtii vilkaista minuun, minä putoan
niin kuin sade putoaa suuren mustan pilven päältä

Ennen kuin ruudin hajun tahrima kätesi kantaa minut
pois

Ennen kuin tunnet suurta onnea minun loogisen kuolemani tähden

Haluan kysyä lyhyen mutta suuren kysymyksen:
miksi minä??

Sinun arvokas puhelimesi olisi voinut soida tuossa julmassa hetkessä, ja luoti olisi jäänyt ampumatta, enkä
minä olisi saanut surmaani

Sinä olisit voinut myöhästyä rikoskansioiden laatimisessa muutaman sekunnin, ja minä olisin voinut välttää
rumat miinasi

Tiedän että olet rikas, tunteeton ja oikeudenmukainen
siinä, että et tee eroa uhriesi välillä

Olisi ollut mahdollista, että tuulenpuuskat olisivat lamauttaneet mikroskooppisen halukkaan silmäsi

Olisi ollut mahdollista, että olisin kulkenut toista reittiä, jolla en olisi kohdannut yhtä julmaa kättä kuin sinun
kätesi

Tuo kaikki olisi voinut olla mahdollista! Silloin ei luotia
olisi ammuttu enkä minä olisi saanut surmaani

Elän maailmassa, jonka ihmisiin en voi luottaa, koska he
ovat kaikkialla minne menen

Kun taas sinun maailmassasi, jos siinä olisi enemmän
minua ja minun kaksostani edes vähäisessä määrin
muistuttavia olentoja, kasvaisi sinun kauneutesi kaksin- kertaiseksi

Kipu nakertaa siipeni, niin kuin aamu nakertaa yön miljoonien tähtien vartiosta huolimatta
Ihmiset nukkuvat ja rauha vallitsee valtavalla huudollaan naistensa ääniä siemailevien rakastajien hetkiä

Ambulanssin kuljettaja ei vastaa puheluun, koska hän
on kiireinen unelmassaan, jonka sanotaan olevan yksin- kertainen hallitsijoille, mutta mahdoton tapahtumaan
todellisuudessa

Metsänvartija ei ollut paikalla teloituksen aikana, ehkä
hän lopulta saa minusta palasen

Aurinko oli yksi rikollisryhmän jäsenistä, koska se ei
asettunut häikäilemättömien silmiesi eteen

Ensimmäiseksi minut pettivät puiden lehdet, jotka eivät
pudonneet jalkojesi eteen vaan niiden alle

Kipu lisääntyi, aloin nähdä kuoleman aseistautumatto- malle, kokemattomalle rannikolleni suuntaavan laivan
keulana

Kuolinmatkani ei kestänyt kauaa, sillä sinä olet taitava
metsästäjä, joka haluat suorittaa tehtävän mitä kauneimmalla tavalla

Olet nyt matkalla ottamaan minulta henkeni eikä sinua
kiinnosta rikoksesi jälkien pois pyyhkiminen, eihän ole
olemassa lakia, joka tuomitsisi sinut

Juokset minua kohti, näen nopeat jalkasi, jotka ovat kuin
ammattivarkaan jalat

Otat sieluni ja viimeistelet tämän tarinan, joka on tallennettu ajan, paikan (ja ilman) nauhalle kaikkien silmien edessä, kaikki tyytyvät kuolemaani, tuomari, asianajaja, tuomariston jäsenet ja yleisö

Minä kuolen, tarina on päättynyt, hyvästi

#Ahmed Alsabawi

Arabiankielisestä tekstistä suomentanut: Sari Kuustola.

Poems and metaphors as interpreters of life and emotions:
”Birds, just like people”

Dreams of a career in pharmacy in Mosul, Iraq, were abandoned as life passed through Syria and Turkey to Kainuu. Poetry has come a long way with me.

– This is my home in Finland, says Ahmad Al-Sabawi, recalling the first time he heard the name of the city: Kajaani.
Ahmаd came to Finland as an asylum seeker in 2015. Like many others, he lost his home and family. Since he was a teenager, poetry has played a big part in Ahmad’s life and has accompanied him through different stages of his life. However, in order to secure his livelihood, he wanted to study for a degree at university.
– Poetry is a way of dealing with emotions,” says Ahmad, adding that writing is his way of expressing the difficult things in life. For him, metaphors and new expressions and perspectives are important.
– That’s what makes a text good, he says. He also points to the example of Dostoyevsky, a writer who long ago wrote in a way that still appeals today.

I wrote not only about myself, but also about my country. People die and no one protects them. That’s why I describe a bird killed by a hunter and the fact that no one judges the hunter. Birds deserve to live and they should be able to take care of their families, Ahmed refers his poem.
Birds, just like people.

Ahmad Al-Sabawi about his poem ”why me???”

Ahmad recalls with a smile how he got to know poetry and writers in Iraq – meeting them was important to him. He says he received a lot of encouragement, especially in the early stages of his writing. Of course, he also remembers that he was not always considered a beginner – especially when his writing became a success. Before leaving Mosul, he published a few poems and gave some interviews locally.

In his poem Why me??? Ahmad deals with feelings of alienation and suffering. He says he had already written it before coming to Finland.
– I wrote not only about myself, but also about my country. People die and no one protects them. That’s why I describe a bird killed by a hunter and the fact that no one judges the hunter. Birds deserve to live and they should be able to take care of their families, Ahmed refers his poem.
– Birds, just like people, he concludes.

Ahmad says that writing has now moved aside – although he says he is working on a novel.
Integration into everyday life in Kainuu, with his studies and work, has been a priority in Ahmad’s life in recent years – and his dream of studying pharmacy has also come back to the fore. Perhaps the time will come to publish again in the future.
– When I’m ready, says Ahmad.