Hyppää sisältöön
Nainen työpöydän äärellä

Kajaanissa ehdin kehittää itseäni!

Janika Ohtonen viettää aktiivista elämää Kajaanissa. Mielekäs työ ja innostava nuorkauppakamaritoiminta juurruttivat nuoren naisen Kajaaniin, jossa ehtii tehdä töitä ja kehittää itseään opiskelemalla.

Janika on kotoisin Kajaanin Otanmäestä, josta hän on nuorena muuttanut Kajaanin keskustan tuntumaan. Lukiossa hän kävi vaihto-oppilaana Oklahomassa Yhdysvalloissa.

”Tuntui tosi hyvältä palata maailmalta takaisin Kajaaniin, kyllä huomasi, miten meillä asiat toimii todella hyvin – kuten kaikki palvelut, esimerkiksi koulut ja terveydenhuolto.”

Janika on viihtynyt Kajaanissa. Kaupungissa kaikki on näppärästi lähellä. Työmatka on parisataa metriä ja matkoihin menee vain minuutteja päivästä. Kaikkein merkityksellisin pitovoima on silti mielekäs työ. Tällä hetkellä Janika työskentelee Rainmakerilla Finnairin Kajaanissa sijaitsevassa asiakaspalvelukeskuksessa, josta käsin hoidetaan kaikki lentoyhtiön asiakaspalvelu. Janika on viihtynyt työssään erittäin hyvin.

”Työkulttuuri reilua ja työporukka erittäin mukava. Olemme saaneet itse vaikuttaa työhömme, kunhan homma tulee tehtyä.”

Nuorkauppakamaritoiminta ankkuroi Kajaaniin

Kajaanissa on aktiivinen nuorkauppakamari. Janika on toiminut sen puheenjohtajana vuoden 2021 ajan. Kajaanin kamari on koulutuskeskeinen: sen palkittu koulutustoiminta sisältää paikallisia, alueellisia ja kansainvälisiä koulutuksia ja monipuolisia kouluttajia.

Hyvä esimerkki Kajaanin nuorkauppakamarin toiminnasta on Kestävä Kainuu -teemaviikko. Kamarin jäsenet järjestivät viikon ajan ohjelmaa ja pääsivät samalla oppimaan projektityötä ja tapahtumajärjestämistä. Myynti ja yhteistyökumppanuuksien solmiminen oli tärkeä osa tapahtuman käytännön järjestelyjä.

”Me tähdätään positiiviseen vaikutukseen yhteiskunnassa. Kestävä Kainuu -viikolla tuotiin esille sitä, miten Kajaanissa voi tuoda kestävyyttä arkeen, syyllistämättä ja vaihtoehtoja etsimällä. ”Kajaanissa on paljon mahdollisuuksia ja täällä todella tuntuu siltä, että pääsee vaikuttamaan asioihin.”

Myös poliittinen toiminta on aktiivista Kajaanissa, mutta poliittisesti sitoutumaton nuorkauppakamaritoiminta tuntuu Janikalle läheisemmältä.

Kajaanin kaupunki
Hymyilevä nainen kävelee kirjaston portaita pitkin ylös
Janika kehittää omaa osaamistaan opiskelemalla yliopisto-opintoja oppimiskeskus Kainulassa. Kajaanin pääkirjasto tarjoaa hyvät tilat etäopiskeluun.

Elämää ja opiskelua kaupungin ytimessä

Janika asuu Kajaanin ydinkeskustassa. Keskustaelämä on mukavaa – kaupungin tarjonta on kotinurkilla: kaikki kahvilat ja ravintolat ovat lähellä, samoin kuin vaikkapa elokuvateatteri. On helppo lähteä viettämään aikaa ystävien ja puolison kanssa.

Vaikka Kajaanissa ei olekaan yliopistoa, yliopisto-opintoja voi silti suorittaa sujuvasti. Janika opiskelee etänä hallintotieteitä Itä-Suomen yliopistossa.

”Kajaanissa on mielettömän hyvä avoin yliopisto ja kesäyliopisto oppimiskeskus Kainulassa.”

Kainulan kautta voi opiskella lukuisia aineita johtamisesta ravitsemustieteeseen. Laajan tarjonnan ansiosta Kajaanissa on mahdollista päästä opinnoissa eteenpäin jo ennen opiskelupaikan saamista.

”Kajaanissa ehdin kehittää itseäni ja omaa osaamistani.” 

Kajaanista löytyy kaikki, mitä tarvitaan. Talviurheilumahdollisuudet saavat Janikalta kiitosta, mutta erityisen ylpeä hän on ihmisistä. Ilmapiiri Kajaanissa on mukava ja välitön.

”Kokemuksen perusteella voin sanoa, että ihmiset täällä ovat jämptejä ja rehtejä. Hommat hoidetaan, luotettavuus on itsestään selvää.”

Hyvin hoidettu ja viihtyisä kaupunki kehittyy koko ajan. Kaupunkiympäristöä on viime vuosina kehitetty valaistuksilla ja puistojen parantamisella. ”Viihtyvyyteen on todella panostettu, sen huomaa.”

Kajaanissa on paljon mahdollisuuksia ja täällä todella tuntuu siltä, että pääsee vaikuttamaan asioihin.

Janika Ohtonen

Aihealueet