Hyppää sisältöön

Vuokatin matkailu

Kainuun Matkailijayhdistys perustettiin vuonna 1887 ja se otti yhdeksi kehittämiskohteekseen Vuokatin. Yhdistys teetti vaaralle kävelytien, pystytti opasteita ja rakensi pienen näkötornin. Yhdistyksen Sotkamon haaraosasto perustettiin vuonna 1911 ja se jatkoi kävelytien hoitamista.

Vuokatin mahdollisuudet talviliikuntakeskuksena huomattiin varhain. Olympiahiihtäjien harjoitusleiri pidettiin Vuokatissa jo 1930-luvulla. Sodan jälkeen Suomen Latu piti maastossa hiihtoleirin ja rakensi vaaran juurelle Vuokatin Majan. Vuonna 1950 siitä tuli säätiöpohjainen Vuokatin urheiluopisto. 1990-luvun puolivälissä urheiluopisto oli Sotkamon kuudenneksi suurin työllistäjä.

Mäkihyppy ja laskettelu alkoivat Vuokatissa 1940-luvulla. Vuosikymmenen lopulla kilometrin pituinen ja korkeuseroltaan 200-metrinen rinnerata oli Suomen suurin syöksy- ja pujottelurata. Vuonna 1953 Vuokatille raivattiin laajempi pujottelurinne ja aloitettiin hiihtohissin rakentaminen. Kapulahissi valmistui kuitenkin vasta vuonna 1960. Ensimmäinen suurhissi otettiin käyttöön vuonna 1966. Rinteiden hoito siirtyi 1980-luvun alussa urheiluopistolta yksityiselle yritykselle.

Kainuun ensimmäinen motelli Motelli Vuokatti aloitti toimintansa marraskuussa 1967. Eila ja Jorma Suvikkaan omistama yritys järjesti matkailijoille paljon myös liikuntamahdollisuuksia: hiihdon lisäksi mm. ratsastusta, vesihiihtoa, kelkkailua ja vaellusta.

1960-luvulla Sotkamossa oli neljä leirintäaluetta: Hiukka, VR:n Retkeilykeskus, Vuokatin Urheiluopisto ja Jäätiön leirintäalue. Telttailun lisäksi niissä kaikissa oli myös sisämajoitusmahdollisuus. Matkailukulttuuri on 1960-luvun lopulta muuttunut voimakkaasti. Telttailu on vaihtunut asuntovaunuihin ja sisämajoituksiin, joita Vuokatin alueellakin on ollut useita eri vaihtoehtoja maatilamatkailusta vuokrattaviin mökkeihin ja motelleista hotelleihin.

Suomen Matkailuyhdistyksen Sotkamon haaraosaston vuosikertomuksessa vuodelta 1912 kerrotaan saksalaisesta retkikunnasta, ”joka eräänä ihanana kesäpäivänä saapui Kajaanista ylimääräisellä laivalla. Ja he eivät löytäneet kyllin sanoja ylistääkseen Sotkamoa parantola- tai kylpypaikaksi sopivana paikkana. – Luultavaa onkin, että joskus tännekin sellainen saadaan, kunhan paikkakuntamme tulee enemmän tunnetuksi.”

Ennustus toteutui 80 vuotta myöhemmin, kun Katinkullan matkailukeskus rakennettiin. Alueen päärakennus Katinkulta Klubi avattiin syksyllä 1991. Katinkultaa on markkinoitu Pohjoismaiden monipuolisimpana matkailukeskuksena. Sen idea on tarjota loma-asuntoja ja harrastemahdollisuuksia viikko-osakkuusjärjestelmällä.