Hyppää sisältöön

Koulutuksen avulla töihin

Kajaanissa on tarjoilla monipuolisia koulutusmahdollisuuksia maahan vasta muuttaneille tai maassa jo aikaisemmin muuttaneille vieraskielisille. Tältä sivulta löydät tietoa eri asetieistä koulutus mahallisuuksista.

Kotouttamiskoulutus

Kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on kehittää suomen kielen taitoa ja edistää jatkokoulutukseen tai työelämään siirtymistä. Koulutus lisää yhteiskunnan ja kulttuurin tuntemusta.

TE-toimisto järjestää myös luku- ja kirjoitustaidon koulutusta.TE-toimisto järjestää erilaisia työelämätaitohin ja ammatteihin liittyviä koulutuksia (esimerkiksi tietokoneen käyttö, ensiapu, työturvallisuuskortit,

Lisäksi on mahdollista opiskella myös muita tarpeisiin sopivia opintoja (esim. tutkintotavoitteisesti tai osan tutkinnosta).

Koulutuksiin ja kursseille osallistumisesta sovitaan aina TE-toimiston kanssa.

TE-toimiston asiakkaaksi ilmoittautuminen tapahtuu TE-toimiston Oma asiointi verkkopakvelussa tai ajanvatauksella.
Ensimmäisellä TE-toimiston asiakaskäynnillä  tarvittavat asiakirjat::
  • passi tai asiakirja passin tilapäisestä haltuunotosta (poliisi)
  • oleskelulupa tai EU-kansalaisen oleskeluoikeuden rekisteröintitodistus (poliisi)
  • asiakirja, joka todistaa suomalaisen henkilötunnuksen (Kela-kortti tai Maistraatin väestörekisteriote).
  • työ- ja opiskelutodistukset (virallisesti suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi käännetyt)

Lukio ja ammatillinen koulutus

Lukio-opinnot valmistavat ylioppilastutkintoon. Ammatillinen koulutus valmistaa  ammatilliseen tutkintoon (perustutkinto, ammattitutkinto, erikoisammattitutkinto). Opinnot ovat yleensä suomen- tai ruotsin kielellä.

Kainuun ammattiopisto (KAO) ja Kainuun Opisto tarjoaa opintoja ammatilliseen koulutukseen.
Ammatillisen koulutuksen valmentava koulutus (VALMA) kestää yhden vuoden. Koulutuksen tavoitteena on parantaa oppimisen taitoja ja antaa valmiudeVAt jatko-opintoihin.

Korkeakoulutus

Kajaanin ammattikorkeakoulu (KAMK) tarjoaa opiskelumahdollisuuksia suomen ja englannin kielellä.

Ammattikorkeakoulun avoimen korkeakoulun opinnot ovat mahdollisuus opiskella korkeakouluopintoihin valmentavia kielikursseja.

Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskuksen aikuis- ja täydennyskoulutuskeskus (AIKOPA) tarjoaa täydennyskoulutusta ja avoimen yliopiston opintoja.

Kansalaisopisto

Kansalaisopistossa voi opiskella monipuolisesti uusia tietoja ja taitoja esimerkiksi kursseilla ja harrastusryhmissä.

Kajaanissa on kaksi kansalaisopistoa:

Kaukametsän opisto (linkki)

Kainuun Aalto (linkki)