Pohjoinen lukuhaaste haastaa lukemaan kirjoja joita ei ehkä tavallisesti lukisi. Haasteessa on 25 kohtaa. Voit suorittaa lukuhaasteen asuinpaikastasi riippumatta. Aikaa haasteen suorittamiseen on vuoden 2023 loppuun.
Jaa lukukokemuksesi somessa: #pohjoinenlukuhaaste #vinkkaamo
Haastekohdat:
- Kirjan nimessä on kaupungin nimi
- Kirjan kannessa on kirjoja tai kirjat mainitaan takakansitekstissä
- Alun perin 1970-luvulla julkaistu kotimainen kirja
- Merelliseen ympäristöön sijoittuva kirja
- Metsätöistä tai tukkilaisista kertova romaani tai elokuva
- Torniojokilaaksoon sijoittuva romaani
- Norjan Lappiin sijoittuva kirja
- Saamelaistaiteilijan teos (voi olla myös esimerkiksi musiikkia, kuvataidetta, tanssi- tai näyttämöteos, näyttely tms.)
- Taiteilijaelämäkerta
- Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuva romaani
- Romaani, jonka kannessa tai takakansitekstissä on hevonen tai hevosia
- Pienen kustantamon julkaisema kirja
- Kirja, joka liittyy Ukrainaan tai ukrainalaisen kirjailijan teos
- Fantasia tai dystopia
- Kirja, jossa on kielletty romanssi
- Kirjaa käsitellään jossakin lukupiirissä
- Vuotuisjuhlaan liittyvä romaani
- Kasveista tai eläimistä kertova kirja
- Kirjassa on tunturi tai vaara
- Paikallisen tekijän (kirjailija, suomentaja tai kuvittaja) teos
- Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja
- Kirjassa käydään saunassa
- Nykyiseen tai entiseen kotiseutuun liittyvä teos
- Kirjan nimi on lause
- Kotimainen nuorten aikuisten kirja