Hyppää sisältöön
Kajaanin kaupunki ilmakuva

Talouden sopeuttamissuunnitelman toimenpiteet

Kajaanin kaupunki hakee rakenteellisia uudistuksia talouden tasapainottamiseksi – kuntalaisia kuullaan ennen päätöksentekoa

Kajaanin kaupunki on alkuvuoden 2022 aikana työstänyt lisätoimenpiteitä vuonna 2019 laadittuun talouden sopeuttamissuunnitelmaan. Tavoitteena on ollut löytää yhteistoiminnassa uusia vuosittaisia säästöjä vähintään 2,5 milj. euroa. Päivitetyssä talouden sopeuttamissuunnitelmassa tarkasteluun otetaan erityisesti kaupungin palveluverkkoon ja -rakenteisiin liittyvät asiat sekä organisaation yhteistyön tiivistäminen. Palvelutarpeesta lähtevän tarkastelun tavoitteena on palvelujen sopeuttaminen tarvetta vastaavalle tasolle väestömäärän muutosta mukaillen. Kaupungin talousarvio vuodelle 2022 sekä suunnitelmavuodet 2023–2024 ovat alijäämäisiä ja on välttämätöntä löytää lisää keinoja talouden sopeuttamiseksi.

Kuntalaisia kuullaan ennen päätöksentekoa

Talouden sopeuttamissuunnitelman toimenpiteiden esittely- ja kuulemistilaisuus pidettiin 16.5.2022. Tilaisuudessa esiteltiin toimialakohtaisesti sopeuttamisohjelman uudet suunnitellut toimenpiteet, kuten esimerkiksi muutokset kouluverkkoon. Tilaisuus toteutettiin virtuaalisesti Teams-sovelluksella. Virtuaalisen tilaisuuden lisäksi toukokuussa järjestetään koulukohtaiset (Soidinsuo, Jormua ja Teppana) esittely- ja kuulemistilaisuudet. Lisäksi kuntalaisia kuullaan talouden sopeuttamissuunnitelmaan koskevan kyselyn kautta.

Kuntalaiset voivat ottaa kantaa ennen päätöksentekoa

Kaupunki on avannut kuntalaisille Webropol-kyselyn talouden sopeuttamissuunnitelmaa koskevien kannanottojen jättämistä varten. Kysely on avoinna 9.6.2022 asti.

29.5.2022 mennessä saapuneet kannanotot ovat mukana kaupunginhallituksen käsittelyssä 31.5.2022 ja
9.6.2022 mennessä saapuneet kannanotot ovat mukana kaupunginvaltuuston käsittelyssä 13.6.2022.

Ota kantaa talouden sopeuttamissuunnitelman toimenpiteisiin

Päätöksenteko

  • Kaupunginhallitus käsittelee kokonaisuuden ja antaa esityksen valtuustolle 31.5.2022.
  • Valtuusto hyväksyy sopeuttamisohjelman uudet keinot eli koko paketin 13.6.2022.
  • Valtuuston päätös annetaan toimeenpantavaksi kaupungin toimielimille ja viranhaltijoille.
  • Toimivaltaiset viranomaiset tekevät lopulliset päätökset ja/tai pistävät sovitut toimenpiteet toimeksi.
  • Sivistyslautakunta päättää erikseen mahdollisista kouluverkon muutoksista ja järjestää tarvittavat koulukohtaiset kuulemiset osana päätöksentekoa suunnitellussa aikataulussa.

Tavoitteena on jatkaa toiminnan sujuvoittamista ja tehostamista, ja pitää samalla palveluiden laatu korkealla tasolla.

Lisätietoja