Hyppää sisältöön

Osallistuva budjetointi

Kajaanin kaupungin ilmakuva

Osallistuvassa budjetoinnissa (osbu) kaupungin asukkaat ideoivat, suunnittelevat ja äänestämällä päättävät, miten kaupungin rahaa käytetään asukkaiden hyvinvoinnin ja alueen elinvoiman parantamiseen.

Kajaanin osallistuvan budjetoinnin äänestys on päättynyt ja “toimintapuisto Kaupunginlammen läheisyyteen” voitti äänestyksen. Äänestyksessä annettiin yhteensä 1236 ääntä, ja toimintapuisto keräsi peräti 36 prosenttia äänistä.

Muiden äänestyksessä olleiden ideoiden kannatusprosentit olivat seuraavat:

  • Frisbeegolf-rata Lohtajalle 13, 6 %
  • Lainattavat liikuntavälineet 13, 6 %
  • Kuntoportaat Vimpelin urheilualueelle 13,4 %
  • Kuntoportaat Kaupunginlammelle ja ulkosalibandykaukalo Kajaanihallin läheisyyteen 12,7 %
  • Pump track –rata 10,7 %

Vuoden 2024 aikana valmistuva toimintapuisto tulee olemaan kaikenikäisille sopiva ulkoliikuntapaikka, jonka osana on toimintarata. Kajaanilaisille uudenlaisen tavan liikkumiseen tarjoavan puiston toteutukseen on budjetoitu tälle vuodelle 50 000 euroa.

Osallistuvan budjetoinnin äänestys oli avoinna 1.-18.2.2024 digitaalisella Howspace-alustalla. Äänestäminen oli mahdollista myös kaupungin pääkirjastolla. Alustalla käytiin monipuolista keskustelua äänestyskohteista sekä annettiin ideoita osallistuvan budjetoinnin kehittämiseen.

Kiitämme kaikkia äänestäjiä aktiivisesta osallistumisesta!

Tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin teemana on liikkuminen. Osallistuvasta budjetoinnista on tullut Kajaanissa jo pysyvä käytäntö, jonka kautta on tähän mennessä toteutettu Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin alueiden uudistukset vuonna 2022 sekä Kesäniemen uimarannan kehittäminen vuonna 2023. Vuoden 2025 ideointivaihe toteutetaan loppusyksystä 2024.

Karsiutuneita ideoita hyödynnetään osana palveluiden kehittämistä

Äänestyksestä karsiutui kriteereihin pohjautuen useita ideoita. Monia karsiutuneita ideoita viedään kuitenkin eteenpäin osallistuvan budjetoinnin ulkopuolella. Kaikki karsiutuneet ideat asiantuntijoiden vastauksineen nähtävillä sähköisellä osallistuvan budjetoinnin alustalla. 

Pääset tarkastelemaan karsiutuneita ideoita tästä (vaatii kirjautumisen omalla sähköpostiosoitteella).

Osallistuvan budjetoinnin sähköinen alusta

Osallistuvan budjetoinnin alustalle tulee kirjautua omalla sähköpostiosoitteella. Kirjautumisen jälkeen sähköpostiisi lähetetään kirjautumislinkki ja linkistä klikkaamalla pääset käyttämään alustaa.

Kun kirjaudut alustalle, voit jättää siellä ideasi ja saat sitä kautta kutsun osallistuvan budjetoinnin yhteiskehittämistyöpajaan. Myös äänestys tapahtuu alustalla. Sähköpostiosoitteesi ei näy muille käyttäjille.

Tietosuojaseloste

Osallistuvan budjetoinnin kriteerit

Katso alta osallistuvan budjetoinnin kriteerit. Vain kriteerien mukaiset ideat voivat edetä eteenpäin.

  • Idean tulee noudattaa Suomen lakia.​
  • Idean tulee olla kaupungin arvojen ja strategian mukainen.​
  • Idean tulee olla osallistuvan budjetoinnin teeman mukainen​.
  • Idean tulee olla kaupungin toimivallassa.​
  • Osallistuvasta budjetoinnista ei voi hakea avustusta kaupungin ulkopuolisille tahoille, esimerkiksi järjestön tai yrityksen toimintaan.​
  • Ideoista ei makseta palkkioita.​
  • Toteutettavan idean tulee olla kaikkien kaupunkilaisten käytössä.​
  • Osallistuvaa budjetointia ei voi käyttää pitkäaikaisesti palkkakuluihin, eikä idean toteutus voi vaatia pitkäaikaista työntekijäresurssia.​
  • Idean toteutus ei voi vaatia jatkuvia suuria ylläpitokustannuksia.​
  • Osallistuvalla budjetoinnilla ei voida suoraan lisätä lakisääteisen toiminnan rahoitusta tai avustaa organisaatioita.​
  • Kaupunki vastaa äänestyksessä valittujen ehdotusten toteutuksesta. Toteutuksessa voidaan kuitenkin tehdä yhteistyötä yhteisöjen, yritysten tai asukkaiden kanssa.​
  • Jos ehdotukselle on jo varattu rahoitus kaupungin talousarviossa, se ei etene äänestykseen.​
  • Idean tulee olla toteutettavissa aina kyseisen osallistuvan budjetoinnin vuoden aikana.
  • Osallistuvan budjetoinnin määräraha on 50.000 euroa. Määräraha on mahdollista jakaa useamman ehdotuksen kesken.

Vuoden 2024 osallistuvan budjetoinnin vaiheet ja aikataulu

  • Kaikki kaupunkilaiset voivat jättää teeman mukaisia ideoita. Varmista ennen idean jättämäistä, että ideasi täyttää vaaditut kriteerit. Vain kriteereiden mukaiset ideat voivat edetä jatkokäsittelyyn. Kriteerit löytyvät tältä sivulta.

    Halutessasi voit jättää useamman idean, mutta jokainen idea tulee jättää erikseen. Kirjoita yksi idea aina yhteen chat-ikkunaan ja toinen seuraavaan.

     

  • Kaupungin asiantuntijat arvioivat kaikki saapuneet ideat ja niiden toteutusmahdollisuudet. Tämän jälkeen toteutuskelpoisia ideoita jatkotyöstetään ja kehitetään yhdessä asukkaiden kanssa. Kaikki ideat asiantuntijoiden vastauksineen tulevat näkyville osallistuvan budjetoinnin alustalle.

     

  • Asukkaat saavat äänestää parasta ideaa.

  • Eniten ääniä saanut idea toteutetaan vuoden 2024 aikana.

Mikä on osallistuva budjetointi?

Osallistuva budjetointi on yhteiskehittämisen menetelmä, jossa asukkaat otetaan mukaan yhteisiä verovaroja koskevaan suunnitteluun ja päätöksentekoon. Osallistuvan budjetoinnin toteuttamiseen on monia tapoja, ja sitä voidaan käyttää monenlaisten tarpeiden ja ongelmien ratkaisemisessa. Menetelmä on käytössä monella paikkakunnalla Suomessa sekä eri puolilla maailmaa.

Osallistuvan budjetoinnin hyödyt

  • Monipuolistaa asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksia
  • Vahvistaa asukkaiden osallisuuden kokemusta
  • Tekee kaupungin prosesseja ja verovarojen käyttöä ymmärrettäväksi kaupunkilaisille
  • Yhdessä tekeminen vahvistaa asukkaiden yhteisöllisyyttä
  • Toteutettava projekti lisää alueen elinvoimaa ja asukkaiden hyvinvointia
Osallistuva budjetointi Kajaanissa Ohita upotus: Osallistuva budjetointi Kajaanissa

Tiedote OSBU 2023: Kesäniemen rakennustyöt alkoivat

Kajaanilaiset äänestivät tämän vuoden osallistuvan budjetoinnin (OSBU) kohteeksi Kesäniemen uimarannan kehittämisen. Rakennus- ja kunnostustyöt alueella ovat nyt käynnistyneet. Tavoitteena on saada suurin osa toimenpiteistä valmiiksi syksyn aikana.

Uudistuksen myötä uimarannalta poistetaan vanha laituri ja rannan aluetta jatketaan niin, että se sopii paremmin myös pienille lapsille. Alueelle tulee uusi koripallokenttä, ulkokuntoiluvälineitä, penkkejä ja pyörätelineitä. Lisäksi Kesäniemeen rakennetaan nuotiopaikka.

Lue lisää tiedotteesta

Osallistuvan budjetoinnin aikaisemman kohteet

Osallistuvasta budjetoinnista on tullut Kajaanissa jo pysyvä käytäntö, jonka kautta on tähän mennessä toteutettu Vimpelinlammen ja Pieni-Vimpelin alueiden uudistkset vuonna 2022 sekä Kesäniemen uimarannan kehittäminen vuonna 2023.

Yhteystiedot